Pääkirjoitus: Lukeminen kannattaa aina

Lukemisen hyödyistä on tehty valtavasti tutkimuksia. Paljon lukeneiden teini-ikäisten sanavarasto on huomattavasti suurempi kuin vähän lukevilla ikätovereilla. Lisäksi kaunokirjallisuuden lukemisen on todettu kehittävän henkilöiden kykyä ymmärtää muita ihmisiä. Myös iäkkäämpien kannattaa lukea, sillä se hidastaa ikääntymisen haittoja, sillä pitkää, tarinallista tekstiä luettaessa laajat aivoalueet aktivoituvat.

Ei edesmennyt Jörn Donner siis aivan hukassa ollut, kun hän aikoinaan lohkaisi, että ”lukeminen kannattaa aina”.

Lukutaito saavutti Suomen 1800-luvulla melko nopeasti ja siihen oli kaksi syytä: syrjään asutuilla seuduilla oli pakko oppia itse lukemaan Raamattunsa ja koululaitoksen yleistyminen. Lukutaidon kehittymiselle on siis ollut sisäistä ja ulkoista motivaatiota. Luku- ja kirjoitustaidottomia ei Suomessa enää ole, mutta kuvallisen viestinnän yleistyessä lukutaidon taso voi nykyään jäädä auttavalle tasolle. Lukeminen pitäisi saada taas trendikkääksi, mutta kenen vastuulla se on?

Mäntsälässä kirjasto tekee jo nyt erinomaista työtä lasten ja nuorten parissa, mutta valtuustoaloitteella kirjastolle halutaan sälyttää vielä suurempi siivu lukutaidon ylläpidossa. Tuskin kukaan on periaatteessa tällaisia aloitteita vastaan, mutta Mäntsälän kokoisessa kunnassa täytyy aina olla tarkka resurssien suhteen. Palveluita voitaisiin kehittää muillakin osa-alueilla.

Palataan hetkeksi alkuun. Mahdollisuus lukemiselle on Suomessa hyvällä mallilla, mutta kaikkea ei voi ratkaista institutionaalisesti. Tarvitaan sivistyksellistä ryhtiliikettä, ettei lukemisesta tule kouluissa pakotettavaa pakkopullaa, vaan harrastus, jota voi jatkaa myös omalla vapaa-ajallaan.

Lukemiseen kannattaa aina kannustaa, niin itseään kuin jälkikasvuaan. Mäntsälän kirjastolla on juuri valmistumassa uusi lastenosasto ja henkilökunta palvelee ja uudistaa myös aikuisten puolta. Käykää katsomassa, jos vaikka löytyisi jotain kesälukemista matkaan.

Kirjoittaja on Mäntsälän Uutisten kesätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu