Lasse Herralan kolumni: Onko pieni kaunista?

Lasse29Herrala

Lasse29Herrala

Viime viikkojen tapahtumat ovat saaneet pohtimaan huoltovarmuutta. Kriisi on paljastanut yhteiskuntamme heikot kohdat. Kriisejä riittää jatkossakin.

Huoltovarmuuteen kuuluu monia asioita.

On hyvä, että meillä on leipää. Vaikuttavatko kriisit ruoantuotantoomme?

Suurilla tiloilla tarvitaan tilan ulkopuolista työvoimaa. Sitä ei näytä nyt olevan tarjolla, kun rajat ovat kiinni.

Vilja ei kasva ilman lannoitteita. Niiden raaka-aineista osa tuotetaan Kiinasta. Saadaanko niitä?

Nuoruudesta muistan, milloin uhkasivat voivuoret, milloin olimme hukkumassa maitoon tai viljaan. Tuotannon turvasivat perheviljelmät, jolloin työvoima tuli omasta talosta. Me lapset opimme tekemään töitä.

Opettaako kriisi siihen, että teemme kaikenlaisia töitä, poimimme myös mansikoita?

Olemme oppineet käyttämään kotimaisia vihanneksia ja juureksia ravinnossamme entistä enemmän. Se näkyy myös tuotannossa.

Kotimaiset viljelijät tuottavat 40 miljoonaa kiloa kurkkuja ja saman verran tomaatteja vuodessa. Se takaa, että kotimaisia vihanneksia on kaupassa tarjolla. Tilanne on paras Pohjoismaista.

Mäntsälän Maukkaat lupaa, että Mäntsälässä tuotettuja vihanneksia saadaan jo jouluksi. Mikä parasta Yandexin hukkalämmön ansiosta hiilijalanjälki jäänee pieneksi. Tilaa lähiruualle on. Tähän saakka olemme saaneet nauttia ainakin Keudan paikallisista vihanneksista.

Tilaa lähiruualle on. Tähän saakka olemme saaneet nauttia ainakin Keudan paikallisista vihanneksista.

Huoltovarmuuden turvaamiseksi meillä pitää olla muutakin kuin suuria puunjalostustehtaita.

Uskon, että suomalaiset kykenevät nopeastikin luovuudellaan kehittämään omaa suojavälinetuotantoaan terveydenhoitoon.

Toimintavarmuuteen kuuluu myös se, että koulutamme riittävästi osaavaa henkilökuntaa kriittisille aloille.

Kriisin tainnuttamiseksi on vain hyväksi, että yhteiskuntamme on hajautettu. Virukset leviävät hitaammin harvaan asutussa maassa.

Enää ei ole varaa naureskella puheille hajasijoittamisesta. Ainakaan elämisemme perustuotantoa, maa- ja metsätaloutta ei pystytä keskittämään Kehä III:n sisäpuolelle.

Valtion talous on tulevina vuosina tiukoilla. Silti tarvitsemme puolustusvoimillemme uudet hävittäjät.

Ne tarvitaan, jos toisenlainen kriisi uhkaa. Hävittäjien hinta lienee alle puolet nykyisen kriisin torjunnan hinnasta.

Kolumnin kirjoittaja on opetusneuvos.

Edit: Maininta Mäntsälän Maukkaat Oy:n kasvihuoneiden tulosta on vanhaa tietoa. Uutinen hankkeen keskeyttämisestä https://www.mantsalanuutiset.fi/paikalliset/1637979

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää