Jupinaa Mattilasta

Lukijalta

Luin Mäntsälän Uutisia 4.3. Maken piirros herättää hilpeyttä. Kapulin kasvimaa herättää hilpeyttä.

Muistaakseni vuokra-alueen piti alkujaan olla noin 11 hehtaaria.

Onko osa tuosta mennyt jo parempiin suihin lisä-arvoa odottamaan?

Alueelle ehdotettiin Mäntsälän Biovoima Oy:n rakennuspaikkaa. Olisi ollut keskeisesti kaasun jakeluun yhteyksiä. Nyt ihan jäte kasvimaan lannoitteeksi.

Eipä sopinut, kun jotain suurempaa ”kasvimaata” tulossa.

Mäntsälässä mielletään liikenteen ja maatalouden aiheuttavan suuria päästöjä. Kokonaisuutta ei huomata.

Kunta on liikenteen läpikulkualuetta ristiin rastiin. Maatalous sinällään ja kuljetuksia pitkiin yhteyksiin ja tekemisiin. Olisi todella vaikka TV1:n aihetta keskusteluun laajemminkin valtakunnallisesti.

Uimahallista en sano mitään. Keskustaan on ajettava joka tapauksessa. Tuskin tuota sivukyliin rakennettaisi.

Naapurikuntiin pääsee yhtä nopeasti. Juna viheltää läheltä, mutta se ei nouki kyytiin kuin keskustan asemalta.

Missä ovat ne rohkeat toimittajat ja päättäjämme, jotka pulahtivat kirkkosillan viereltä Mäntsälänjokeen uimaan?

Sinne vaan nyt, kun joki on raapattu siivoksi, jopa steriilin näköiseksi.

Mikäs olisi cityssä kiva kesäistä päivää lekotella rannalla. Ja Kapinatorilla virvokkeita käydä nauttimassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu