Budjetin eväät vielä levällään

toimitus

Mäntsälän kunta kamppailee hankalan taloustilanteen kanssa. Mikäli se lohduttaa, niin Mäntsälä kuuluu tässä kurimuksessa Suomen kuntien enemmistöön.

Kunnanjohtaja Esko Kairesalon budjettiesitys valmistui viime viikolla. Esitystä käsitellään poliittisesti ja myös lehden palstoilla vielä pitkään ennen kuin budjetti enemmän tai vähemmän muutettuna hyväksytään joulukuun alussa.

Esityksen mukaan Mäntsälä saa nuijittua nettoinvestointien määrän ennätysalas ensi vuonna. Reilun kuuden miljoonan euron investoinneilla ne olisivat noin 300 euroa asukasta kohden.

Niin alhaalla investoinnit – siis lähinnä rakentaminen – ei ole ollut koko 10-luvulla.

Kokonaiskuva ei kuitenkaan ole näin kaunis. Huutavin rakennustarve on Ehnroosin yläkoulu. Rakentamaan ryhdyttäisiin ensi vuonna ja valmista olisi 2022. Syksyllä 2022 lapset pääsisivät yli 10 vuoden odotuksen jälkeen uuteen koulurakennukseen.

Ehnroos maksaisi 19 miljoonaa euroa. Raha ei näy kunnan investoinneissa, sillä koulu toteutettaisiin Kairesalon esityksessä leasingrahoitteisena. Kunta siis maksaisi koulun käyttötalousmenoistaan. Maksettava määrä ei katoa minnekään, se vain on eri kohdassa budjettia. Ensi vuoden rakentamiskuluiksi arvioidaan seitsemän miljoonaa. Se yli kaksinkertaistaa investointeihin kuluvan rahan.

Moni asia on vielä täysin avoin: onnistuuko Ehnroosin leasingrakentaminen? Leasingin tarjoukset ovat juuri lähteneet mahdollisille rakentajille. Avoin on myös uimahallin kohtalo. Tonttia ei ole. Siirtyykö hanke taas, vaikka rahaa budjetissa luvataankin?

Kunnan talouskamppailussa on muutama avaintekijä: pitäisi saada uusia asukkaita ja olla houkutteleva. Pitäisi investoida, rakentaa esimerkiksi uimahalli. Samaan aikaan väestö ikääntyy ja sote-menot kasvavat. Täytyy myös pitää taloudesta huoli.

Väkiluku olisi saatava takaisin nousu-uralle parin vuoden tiputuksen jälkeen ja siinä eivät pelkät imagokampanjat riitä. Houkuttelevat koulut ja esimerkiksi uimahalli saattavat jo puhutellakin ihmisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Taidetta Lahankosken myllyllä Pornaisissa
  2. Maailmanperintökohde joka mahtuu jalkojen väliiin - Struven ketjulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla
  3. Lukijalta: Mitä konsultit todella tietävät?
  4. Lukijalta: Kiertokapula vastaa kysymyksiin jätehuollon perusmaksusta
  5. Keudalle liki 2,5 miljoonaa lisärahoitusta – esimerkiksi opinto-ohjausta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  8. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  9. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  10. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  11. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  12. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  13. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. Pääkirjoitus: Kesäapulaisten valtakunta

Näytä lisää