Mainettaan parempi varhaiskasvatus

Sekä pienten lasten kotihoitoa että yhteiskunnan järjestämää varhaiskasvatusta perustellaan lapsen edulla. arkisto/Sirpa Ylönen

toimitus

Viime viikolla tuli kuluneeksi 30 vuotta YK:n lasten oikeuksien julistuksesta. Heti seuraavana päivänä kerättiin kolehtia lapsiperheköyhyyden lievittämiseksi. Kuulostaa aika ristiriitaiselta. Miten tähän on tultu?

Suomessa varhaiskasvatusta on tarjolla noin 30 prosentille alle 3-vuotiaista ja noin 70 prosentille 3–5-vuotiaista.

Molemmat luvut ovat alle eurooppalaisen keskiarvon ja erityisen kaukana muista Pohjoismaista, joiden tasolle tulisi varhaiskasvatus Suomessa nostaa.

Vuoden 2006 jälkeen varhaiskasvatuksen laajennus on käytännössä pysähtynyt.

Ja, kuten taas kerran muistutettiin, kuntien alati heikkenevä talous voi entisestään heikentää varhaiskasvatuksen institutionaalista perustaa.

Monet tyhjän kukkaron diktatuurissa elävät kunnat etsivät säästöjä myös päiväkodeista ja kouluista muun muassa henkilöstön vähennysten, ryhmäkokojen kasvattamisen ja tukiopetuksen vähentämisen muodossa. Näistä säästöistä kärsivät eniten vähävaraisten perheiden lapset.

Jostakin syystä osa suomalaisista ei kuitenkaan näe tässä mitään ongelmaa.

He saattavat jopa pitää varhaiskasvatusta vanhempien ja lasten välisen kiintymyksen vaarantavana asiana.

Mutta totta kuitenkin on, että sen jälkeen, kun hammastarkastuksiin hakeutuminen jätettiin vanhempien vastuulle, moni lapsi on jäänyt ilman hammashoitoa.

Sama pätee myös moniin muihin testeihin ja tarkastuksiin, jotka tulisi integroida osaksi lasten kehityksen seurantaa.

Kaikki vanhemmat, mummot tai muut ostopalvelun tuottajat eivät yksinkertaisesti jaksa, ehdi tai osaa kiinnittää huomiota kaikkeen merkitykselliseen.

Näin tämä ymmärretään myös Skotlannissa. Olet ehkä huomannut, että Skotlannin irtaantumista Iso-Britanniasta on perusteltu sillä, että Skotlanti haluasi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Eikä vähiten pohjoismaisen varhaiskasvatuksen vuoksi, jollaisen skotitkin haluavat.

On varsin ongelmallista, että näin tärkeistä asioista päättäminen jätetään kuntien oman harkinnan varaan.

Esimerkiksi Mäntsälässä varhaiskasvatus on parhaillaan hyökkäyksen kohteena, eikä ainoastaan säästösyistä. Innokkaimmat opponentit pitävät sitä läpeensä mätänä instituutiona.

On aika valita toinen tie.

Suomea on toistuvasti huomautettu kansallisen lapsistrategian puutteesta. Syynä strategian puutteeseen ovat näkemyserot varhaiskasvatuksen vaikutuksista.

Osa näkee varhaiskasvatuksessa saman ”tasapäistämisen” uhan, jonka heidän edeltäjänsä näkivät peruskoulussa 60-luvun lopulla.

Tänään lähes kaikki ylistävät peruskoulua siitä, että se nosti opin tielle koko ikäluokan, eikä vain osaa siitä. Enää pelkkä peruskoulu ei kuitenkaan riitä.

Jos tavoitteena edelleen on koko ikäluokan menestys, lasten välisiä eroja on tasoitettava jo ennen peruskoulua.

Miksi siis keräsimme rahaa pataan, kun politiikkavaihtoehtokin on tarjolla?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jukka Lyytisen kolumni: Että näin…
  2. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  3. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  4. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  5. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  8. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  9. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  10. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  11. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  12. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  2. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  3. Pala Hollywoodia Mäntsälässä – Renny Harlin toi jenkkileffojen tekniikat Suomeen
  4. Auto ajautui päin valotolppaa yöllä Mäntsälässä – kuljettaja lähti karkuun onnettomuuspaikalta
  5. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  6. IS: Miestä ja naista syytetään vakavista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – nainen kirjoilla Mäntsälässä
  7. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  8. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  9. Kalaasi meni, Kalash tuli
  10. Nyt kaikki saman valmistajan heinäkuiset nyhtökauratuotteet vedetään myynnistä bakteerin takia – voi aiheuttaa jopa kuolettavan taudin
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  13. Koulukyydit järjestetään eriarvoisesti
  14. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  15. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä

Näytä lisää