TekstiviestitTällä palstalla julkaistaan lukijoiden tekstiviestejä.

Eikö Amandan päiväkoti lapsia voisi yhdistää Myllytontun isoon päiväkotiin?KuntalainenKuka ei kuulu joukkoon: Lauri Ihalainen, Antti Rinne, Heidi Nieminen, Sirpa Paatero, Petteri Orpo? Heidi Nieminen ei kuulu joukkoon. Ihailtavan taitavasti ja mä

Eikö Amandan päiväkoti lapsia voisi yhdistää Myllytontun isoon päiväkotiin?Kuntalainen

Kuka ei kuulu joukkoon: Lauri Ihalainen, Antti Rinne, Heidi Nieminen, Sirpa Paatero, Petteri Orpo? Heidi Nieminen ei kuulu joukkoon. Ihailtavan taitavasti ja määrätietoisesti hän hoiti postilaisten ongelmassa homman kotiin eli torjui pienipalkkaisten työntekijöiden siirtämisen nälkäpalkkalaisiksi. Aikaansaava rohkea nainen ei sortunut oikeisto vastaan vasemmisto -jargoniin, ei korkkiruuviasentoihin, ei vetänyt kasvoilleen joutavia arvomaskeja, joiden epäaitouden lapsikin tunnistaa.Rymyeetu

Olen käynyt katsomassa tuttavaa hoivakodissa ja tehnyt seuraavan havainnon: huoneet ovat todella likaisia ja ruokana on keittoa, jota vielä joillekin muussataan hirveäksi mössöksi. Ruokalistalla on aivan eri ruokaa kun tarjotaan. Nakkikeitto on ollut viimeiset kerrat aina tarjolla, kun olen käynyt. Missähän se ravitseva kuituinen ruoka viipyy? Omaiset: kiinnittäkää asiaan huomiota ja tehkää huomautus. Ei muistisairaat osaa valittaa.Lukija

Tekstiviestit

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet