Pasi HuuhtanenKirjoittaja on Mäntsälän Uutisten toimittaja.

Meijeristä mallia uimahallille

Mäntsälän kirkonkylän keskustan ilmeen kohenemista on ollut ilo seurata viimeisen parin vuoden aikana.

Joenvartta on kunnostettu ja sen hedelmiä pääsee nauttimaan ensi kesänä.

Ankeaan kuntoon päässeen Amizzan korttelin talon paikalle on noussut Kapinatori muraaleineen.

Uudet kerrostalot Hartelan tontilla ja K2 Keskuskadun alkupäässä rytmittävät Keskuskadun vartta modernilla ilmeellään.

Uuden vastapainoksi on Keskuskadun alkupään kohdalle saneerattu tyylikäs vanha meijeri. Vanhan parantamiseen erikoistunut Hirvihaaran porukka on tehnyt lähellä purkutuomiota olleesta meijeristä upean hotellin ja konserttipaikan.

Eikä pelkästään konserttipaikan. Tila on monikulttuurinen kohtauspaikka. Onneksi kunta on tajunnut lähteä Hirvihaaran yrittäjä Arto Hakalan kelkkaan ja jälki on kaikkien nähtävissä keskellä kylää.

Kun meijeri saadaan valmiiksi, Mäntsälässä on paikka, joka herättää kiinnostuksen sellaisenaan. Toki sellainen on myös Seurojentalo jo historiansa vuoksi. Meijerin lava ja Seurojentalo ovat mukavasti erilaisia ympäristöjä, ja luultavasti ne eivät syö toisiaan.

Vanhassa meijerissä on paljon samaa kuin Hirvihaaran kartanossa. Selkeä kunnioitus vanhaa rakentamista kohtaan, mutta samalla taju siitä, että rakennuksen on toimittava tässä päivässä.

Yhdistykset pääsevät tiloihin edullisesti. Hinnoissa voi olla tutustumistarjouksen makua, mutta joka tapauksessa aika halvalla pääsee hienoon ympäristöä keskelle kylää.

Tässä on nähtävissä sellaista yhteistyötä kunnan ja yksityisen toimijan kanssa, jota toivoisi myös paikallaan junnaavan vesiliikuntakeskuksen pelastajaksi. Jos sitä rakentamaan saadaan yhtä tarmokas toimija kuin vanhalla meijerillä, meillä on muutaman vuoden päästä erittäin hyvä halli.

Kehittämisen varaakin on. Toivottavasti keskustaan ja Keskuskadulle ei tule enää yhtään ikuisuusprojektia, jossa rakentaminen kestää noin viisi vuotta.

Pasi Huuhtanen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet