Hirvihaara Golf Mäntsälä

Hirvihaaran Golfissa senioreiden reikäpelin SM-kilpailut

Alpo Manninen

Hirvihaarassa kilpailtiin SM-mitaleista

Hirvihaaran Golf sai järjestettäväkseen ensimmäisen kerran olemassaoloaikanaan SM-tason golfkilpailut. Kilpailijat hyväksyttiin mukaan aiemmista tourin kisoista ja lyöntipelin SM-kisasta saatujen pisteiden perusteella. Miesten sarjoissa kilpailijoita oli 16 ja naisten sarjassa 12.

  • Suomessa oli SM-reikäpelejä M55-sarjassa. Kun sarja muuttui viiteenkymppiin, niin lisäsarjoja tuli 60-,65-,70- ja 75-vuotiaille. Vanhemmatkin halusivat pelata reikäpelejä ja nyt niitä on pelattu kolme vuotta. Ensin alettiin 70-sarjalla ja seuraavana vuonna tulivat nuo muut sarjat. Ensin pelattiin perinteisellä tavalla, eli häviäjä tippui, mutta viime vuonna Espoossa siirryttiin lohkopelikäytäntöön. Tässä kaikki saavat pelata vähintään kolme peliä yhdeksän reiän kentällä ja seuraavana päivänä kahdeksan parasta pelaavat pudotuspeleissä, kertoo Suomen Golfsenioreiden Tourpäällikkö Kari Hiukka.
  • Täällä Hirvihaarassa on pidetty senioritourin kilpailuja vuosittain. Kun valitsen kenttiä, niin tykkään mennä paikkoihin, joissa ollaan innostuneita järjestämään kisoja ja hoidetaan ne asiantuntevasti. Hirvihaaran on sillä tavalla valikoitunut nyt senioreiden reikäpelien SM-kentäksi. Kenttä on mainiossa kunnossa ja soveltuu mainiosti reikäpeleihin. Nyt pelit pelataan kentän takaysillä ja etuysi on muiden pelaajien käytössä, selventää Hiukka.

Ensimmäisenä päivänä (28.8.) pelattiin M65- ja M75-sarjojen lohkopelit kummassakin sarjassa. Jokainen pelasi siis neljän pelaajan lohkossaan jokaista vastaan ja jokaisesta lohkosta kaksi eniten pisteitä saanutta pääsi seuraavan päivän pudotuspeleihin.

M75-sarjassa pelasi kilpailun vanhin osanottaja 85-vuotias Lahden Golfin Seth-Veli Järvinen. Hän mietiskeli ensimmäiseen peliinsä valmistautuessaan, että tiedossa on kova urakka, jos pääsee pudotuspeleihin saakka. Kuusi ottelua ja siis 54 pelattua reikää tuntui paljolta. Järvinen pelasi jälleen hyvin ja oli sarjansa viitonen. Ensimmäisenä päivänä kävi niin, että Järvisen sähkökärrystä loppui akku kesken kierroksen ja hän joutui työntämään hieman raskasta kärryä loppukierroksella.

M65-sarjassa oli Suur-Helsingin Golfin Ari Vauhkonen jälleen voittaja, kun finaalissa oli Pickala Golf Clubin Risto Hottia parempi.  Nyt Hirvihaasta saalistettu mitali oli Vauhkosen 50. SM-mitali golfissa ja kun se oli kultainen, niin mies oli varmasti tyytyväinen.

M75-sarjan mestariksi pelasi Tuusulan Golfklubin Jaakko Hakala, kun oli Tammer-Golfin Pekka Tolvasta etevämpi.

Toisena kilpailupäivänä aloittivat naiset N65-sarjan pelit lohkopeleillä. Ilahduttavasti Myös järjestävästä seurasta Hirvihaara Golf Mäntsälästä oli mukana kaksi pelaajaa. Mirja Vuori ja Mervi Sillanpää olivat mukana kahdentoista naisen joukossa. Mirja Vuori hankki itselleen paikan seuraavan päivän pudotuspeleihin.

  • Ihan vapautuneesti ja rennolla mielellä lähden mukaan pudotuspeleihin, tuumii Vuori sateisena perjantaiaamuna. Pelit toivat seitsemännen sijan.

Naisten sarjan voitti Sea Golf Rönnäsin Tuula Merentie, vaikka löikin ensimmäisen lyöntinsä outtiin. Finaalissa Messilä Golfin Ulla Pirhonen jäi toiseksi.

M60-sarjan vei nimiinsä Tammer-Golfin Jussi Fält. Hän oli finaalissa Kullo Golfin Peter Kaskea taitavampi.

70-sarjan voitosta kamppailivat Master Golf Clubin Arto Jokinen ja tämän vuoden lyöntipelin mestari Keimola Golfin Veikko Niemikorpi. Kahdeksan reiän jälkeen miehet kättelivät, Arto Jokinen oli mestari.

  • On ollut aika raskas putki. Tämä on kuitenkin senioreille aika mukava pelimuoto, kun kaikki mukaan hyväksytyt saavat pelata vähintään kolme peliä. Putoohan tässä sitten sen jälkeen joku, on kuitenkin hyvä pelimuoto senioreille. Pitää jaksaa keskittyä 27+27. Minulla on mennyt tämä kisa ihan hyvin, ei oikeastaan jännittänytkään. Ei tullut hirveästi mokia, jos olisi jännittänyt, niin silloin sitä lyö metsään tai jonnekin. Vain muutama huono lyönti tuli, mutta sain pidettyä paketin kasassa. Puttasin aika hyvin, kommentoi kisaansa Arto Jokinen heti voiton ratkettua.

M70-sarjan palkinnot jaettiin neljän päivän kisaputken päätteeksi viimeisenä.

  • Tässä on ollut tiivis 4 päivää. Kun tulin keskiviikkona 28.8. klo 6.30 klubille, niin täällä ei ollut vielä ketään. Siksi menin rangelle lyömään palloja ja 6.45 alkoi paikalle tulla muuta porukkaa. 12-tuntisia päiviä täällä on vietetty, täällä on ollut mukava olla. Täällä on hyvät järjestelyt, kiitokset siitä Hirvihaaran Golfille. Pelaajilta on tullut todella paljon kiitosta kentästä, kentän kunnosta ja myös kentän mallista. Kentillä on yleensä hyviä ja sitten ei niin hyviä väyliä. Täällä on hienoja reikäpeliväyliä. Kiitokset myös tuomareille, aloitti palkintojenjaon Kari Hiukka.
  • Olen todella iloinen, että olette tulleet paikalle. Tänne ovat päässeet parhaat pelaajat jokaisessa sarjassa ja näyttäneet taitonsa. Kun on näin viimeinen palkintojenjako, niin kiitän Kari Hiukkaa hänen ansiokkaasta työstään. On helppo tehdä, kun on joku, joka kertoo, miten.Henkilökunnalle vien terveiset kentän kunnosta ja muusta. Tuomareille myös kiitokset. Tervetuloa Hirvihaaraan jatkossakin. Me olemme teitä varten, vastasi Ismo Piira.

Jokaisesta sarjasta kolme parasta sai mitalin, mutta myös neljäs sai muistopalkinnon. Hopeaa pelasi Keimola Golfin Veikko Niemikorpi.

  • Tiedättekö, että hopeamitalistilla on Suomen mestaruuksia viidestä eri lajista? Päälaji hänellä on ollut tietenkin jääpallo. Kaukalopallosta, maahockeystä ja voimistelusta on Niemikorpi saanut mestaruuksia golfin lisäksi. Hän oli myös tämän vuoden Suomen EM-joukkueessa ja voitti lyöntipelimestaruuden ylivoimaisesti Ruuhikoskella heinäkuussa, kertoi Hiukka.
  • Kultamitalisti Master Golf Clubin Arto Jokinen aloitti kauden hyvin voittaen Kultarannan ensimmäisen M70-Tourin kilpailun. Hän pelasi hyvin koko kesän, ei tullut notkahduksia. Hän on myös lyöntipelin mestari Hyvinkäältä vuonna 2015, Hiukka taustoitti.
  • Kiitos, että saatiin tulla tänne. Mun mielestä kenttä oli hienossa kunnossa ja sopii erittäin hyvin tällaiseen reikäpeliin. Haluan kiittää myös kanssapelaajia, minusta on hienoa pelata teidän kanssanne. Tämä on niin kovaa porukkaa, että mä olen suorastaan otettu, että pärjäsin tässä. Mähän lähdin tuossa kesällä voittamaan kaikki kilpailut, mutta eihän siitä mitään tullut. Nyt mä lähdin vaan pelailemaan ja paketti pysyi kasassa, kertoi Arto Jokinen voittopuheessaan.

Myös Jokisen caddy sai kiitokset, kun Hiukka hieman muistutti asiasta. Paljastui, että Jokisen vaimo ja caddy oli aikoinaan olympiatason uimari ja pelaa nykyään myös itsekin golfia.

 

Alpo Manninen

 

 

 

 

 

Hirvihaara Golf Mäntsälä

Aikaisempia kirjoituksia

Hirvihaara Golf Mäntsälä

Hirvihaaran Golf Oy

Vanha Soukkiontie 945 04680 Hirvihaara

Toimitusjohtaja: Ismo Piira

ismo.piira (at) hirvihaarangolf.fi puh. 0400 556578

Hirvihaara Golf Mäntsälä ry

Vanha Soukkiontie 945 04680 Hirvihaara

hgs (at) hirvihaarangolf.fi  

Caddiemaster:

puh. 0400 212331

caddiemaster (at) hirvihaarangolf.fi

Katso kaikki yhteystiedot täältä hirvihaarangolf.fi

Uusimmat mielipiteet