Nina Lepola

Tärkeintä on olla läsnä

Olla läsnä silloin, kun aurinko paistaa ja on lämmintä ja kesäistä ja hymyilyttää.

Olla läsnä silloin, kun sataa kaatamalla, on viileää eikä hymyilytä laisinkaan. Kun ukkostaa ja kaikki on harmaata ja ankeaa.

Keskittyä läsnäoloon, kun taaperoikäinen täyttää vuosia ja iloitsee leveästi hymyillen jokaisesta saamastaan lahjapaketista ja niiden sisällöistä.

Kun kaikki ovat kivoja ja hienoja, osa vähemmän ja osa enemmän. Lapsi on kiitollinen.

Olla ikuistamassa hetki sen jälkeen, kun kaksi ihmistä sanoo toisilleen ”tahdon” ja sydämet täyttyvät rakkaudesta ja yhdessäolon lupauksesta.

Seistä rinnakkain, katsahtaa toiseen, hymyillä hieman ja olla vain. Hetki, muistoja, niin fyysisiä kuin henkisiä.

Läsnä, kun pieni lapsi saa oman nimensä ja vanhemmista huokuu pohjaton rakkaus.

Kun läheiset ihastelevat pienokaista ja onnellisuus täyttää ympäristön. Pieni hymy, suuret tunteet. Ystävät loivat oman perheensä.

Keskittyä hetkeen kohdatessaan pienokaisen, joka täytti tyhjiön lapsuudenystävän elämässä.

Muistella, kuinka vuosia sitten olitte kumpikin pieniä, ja tiedostaa, että läsnä ollaan vielä seuraavienkin vuosikymmenten ajan. Kun sydän ei osaa kuin pakahtua onnesta.

Arjessa läsnäolo, kun tiskivuori kasaantuu, hiekka ja pöly kilvoittelevat lattioilla, ja pyykkivuori odottaa siirtymistään pesukoneeseen.

Heittää puhelin syrjään, mennä viereen ja olla vain. Keskittyä kuulemaansa, vuorovaikutus. Kuulla ja tulla kuulluksi.

Olla läsnä, kun yhteisöllisyys toteutuu naapurin kiivetessä tikkaita pitkin tutkiakseen kimalaisten pesän aukkoa ja kuinka moni naapuri ryhtyy toimiin suodakseen toisille nukkumarauhan.

Kun matkalla postilaatikolle kysellään kuulumisia tai vaihdetaan muuten vain sananen.

Keskittyminen olennaiseen puhelimen soidessa, suoda toiselle aikaa ellei kiire paina päälle, hengähtää ja kuunnella tai höpistä tovi.

Unohdamme usein olla läsnä. Saatamme fyysisesti olla paikalla, mutta henkisesti jossain aivan muualla.

On tärkeää olla läsnä niin elämän suurissa kuin pienissä hetkissä. Se merkitsee paljon. Niistä rakennetaan muistoja.

On hetkiä, joita mikään ei korvaa.

Nina Lepola

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet