Toimitukselta

Onnea valmistuneille!

Viime lauantaina monen opinnot tulivat päätökseensä. Monivuotinen uurastus on tullut loppunut ja on hetki aikaa juhlia saavutuksia perheen, sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Onneksi olkoon!

Osa valmistui ammattiinsa, osalle valmistuminen on välivaihe opinnoissa. Näin on laita niiden 25 900 kohdalla, jotka saivat painaa valkolakin päähänsä.

12 vuoden uurastus tuli valmiiksi. On aika hengähtää ja juhlia!

Mitä tuo 12 vuotta sitten toi? Tietoja ja taitoja – varmasti.

Onnistumisia, yhdessä ja yksin tekemisen riemua, oivalluksia – eikö totta?

Opiskelun osaamista – toivottavasti. Sitä tarvitaan: koko elämä on yhtä opiskelua.

Useimmat nyt valkolakkinsa saaneista ovat todennäköisesti jo hakeneet seuraavalle tasolle.

Moni on käynyt jo pääsykokeissa, joita saattaa riittää vielä lakkiaisjuhlien jälkeenkin.

Saatat olla epävarma, mihin arvosanasi ja rahkeesi pääsykokeissa riittävät.

No, sama tilanne on muillakin, sillä harvalle jatkopaikka on varma.

Ihmisellä on taipumus tavoitella sellaista, johon ei normisuorituksella yllä.

Liian kovat tavoitteet luovat mahdottomuuden tunteen, liian löysät eivät kannusta yrittämään, sanotaan.

Sopivan kovat tavoitteet saavat meidät ponnistelemaan parhaamme.

Ja joskus mahdottominakin pidetyt tavoitteet toteutuvat, kuten kävi Leijonille Bratislavassa.

Kannattaa siis aina tehdä parhaansa muiden odotuksista ja mielipiteistä piittaamatta!

Myös pettymyksiä tulee. Aina kaikki ei mene niin kuin haluaa.

Mutta moni tulee huomaamaan, että se B-vaihtoehto olikin itselle parempi kuin se ykkösvaihtoehto olisi ollut.

Maailman sanotaan muuttuvan juuri nyt nopeasti.

Osaamistarpeet muuttuvat, ammatteja katoaa ja uusia syntyy.

On vaikeaa tietää, mikä on tärkeää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Näin on ollut aina.

Maailma on ollut aina muutoksessa, eikä kukaan tiedä tulevaisuutta. On vain mentävä ja ennustettava tulevaisuutta tekemällä sitä itse.

Vielä kerran: Onneksi olkoon!

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet