Toimitukselta

Sairaudenhoitoko lottoa?

Sairauksia hoidetaan erilaisissa sairaaloissa hoitajien ja lääkäreiden toimesta. Voisiko saatu hoito tai saavutettavuus olla eri paikoissa erilaista? Mietitäänpä!

Diagnoosini on eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, joka on aiheuttanut virtsaamisongelmia jo vuosien ajan.

Vuoden 2018 marraskuussa erikoistumisvaiheessa oleva nuori lääkäri höyläsi eturauhaseni.

Homma meni vihkoon ja tammikuussa tänä talvena olin jälleen höyläyksessä, nyt HUSin eri sairaalassa.

Höylääjä oli valtakunnan yksi kokeneimmista kirurgeista ja virtsaaminen alkoi onnistua!

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä menin Lahdessa erään kaupan vessaan. Hätkähdin, kun virtsan asemesta roiskui verta kuin härän kurkusta. Paikalle oli tilattava ambulanssi.

Oli pitkä kymmenminuuttinen odotella lanssia. Kipu oli karmea!

Sairaalassa hoitaja laittoi rakkoon huuhtelukatetrin ja koetti saada rakossa olevaa hyytymää pois.

Hän sai vedettyä rakosta hieman hyytymämöhnää. Pikkuisen helpotti, kun sain lisäksi kipupiikkejä ja tiputuksen.

Seitsemän tunnin jälkeen minut pistettiin lanssiin ja suunnaksi tuli Helsinki. Kyyti oli kivulias, ja loppupätkä mentiin sirrat päällä.

Helsingissä oli hoitaja, joka ilmeisesti oli tehnyt rakon putsausta ennenkin tai sitten hän oli ollut koulussa läsnä fysiikan tunneilla.

Hän järjesti ruiskulla rakon töhnän pyörteilemään, ja sai heti ensimmäisessä vedossa puolukkasoseen kaltaista nestettä ruutallisen pois.

Operaatio riipoi tajua, mutta lopulta helpotti! Kello 3.20 olin osastolla, mutta ei nukuttanut.

Miettimästä päästyäni mietin, onko sairaudenhoidossa mukana lottoa ja siihen päädyin. Riippuu, missä sairastuu ja minne käsittelyyn joutuu.

Hoitohenkilökunta on kutsumusammateissaan, mutta jos jotakin työtä ei ole koskaan joutunut tekemään, saattaa hoito ainakin viivästyä.

Mitäpä, jos veren purkaus olisi tapahtunut vaikkapa Muoniossa hiihtoladulla?

Minä hoidan terveyttäni pääasiassa hiihtoladuilla tai golfkentillä, mutta eipä tuo näytä riittävän – pätevää sairaanhoitoakin tarvitaan!

Kirjoittaja on mäntsäläläinen insinööri, kirjailija ja freelancer-toimittaja.
Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet