Hirvihaara Golf Mäntsälä

M50 Tour Hirvihaarassa 16.6.2018

M50 Tour Hirvihaarassa

Hirvihaarassa on jo useana vuotena peräkkäin pelattu jonkun arvotourin kilpailu. Tänä vuonna kilpailuksi oli tullut nuorinpien seniorimiesten kilpailu. Osanottajia olikin tullut mukavasti, kun yli sata pallonlyöjää oli kentälle kerääntynyt. Vaikka kyseessä olikin 50 täyttäneiden kilpailu, joukossa oli jopa M70 Tourillakin kilpailevia. Ensimmäiset lähtivät kentälle kello kahdeksalta ja viimeisen lähdön ajankohta oli iltapäivällä kello 14.00. Järjestäjille oli tiedossa pitkä rupeama, mutta mukaan oli saatu mukavasti talkoolaisia, joten yksien ei koko aikaa ollut tarkoitus olla töissä.

Olin startterina, kun toiseksi viimeistä ryhmää lähettäessäni tuli valitettava tietoa, että yksi kilpailija oli alkanut voida heikosti, ja hänet oli noudettu pois kentältä. Ambulanssin miehistö jatkoi järjestäjien aloittamia elvytystoimia,mutta paikalle oli tulossa myös lääkärihelikopteri, joka lasketuisi väylän yhdeksän greenille. Peli olisi siis poikki niin kauan kun kopteri greenillä olisi. Kaksi viimeistä ryhmää tiesivät, että stoppi tulisi, mutta kaikki halusivat avata mielenkiintoisen ykkösväylän ja odottaa kentällä, kun stoppi vastaan tulisi.

Hädin tuskin viimeinen ryhmä oli päässyt alas, kun kilpailun keskeytys tuli.

Jälkeen päin tuli tieto, että valitettavasti kohtauksen saanut pelaaja ei ollut selviytynyt.

Koko golfaava yhteisö ottaa osaa pelaajan läheisten suruun ja toivoo heille jaksamista.

 

Hirvihaara Golf Mäntsälä

Aikaisempia kirjoituksia

Hirvihaara Golf Mäntsälä

Hirvihaaran Golf Oy

Vanha Soukkiontie 945 04680 Hirvihaara

Toimitusjohtaja: Ismo Piira

ismo.piira (at) hirvihaarangolf.fi puh. 0400 556578

Hirvihaara Golf Mäntsälä ry

Vanha Soukkiontie 945 04680 Hirvihaara

hgs (at) hirvihaarangolf.fi  

Caddiemaster:

puh. 0400 212331

caddiemaster (at) hirvihaarangolf.fi

Katso kaikki yhteystiedot täältä hirvihaarangolf.fi

Uusimmat mielipiteet