Johannes KoromaKirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Kaikkien aikojen huonoin hallitus

Kataisen–Stubbin hallituksen viime viikkoina on keskustelu siitä, mikä on kaikkien aikojen huonoin hallitus. Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas päätyi nykyhallitukseen. Joku toinen piti Miettusen hätätilahallitusta huonoimpana.

Molemmat kyllä ansaitsevat tämän laatusanan, mutta huonoudessaan ylittämätön oli Holkerin hallitus 1987–1991. Sen jäljiltä 20 000 yritystä joutui lopettamaan toimintansa ja kolmannes niistä ajautui konkurssiin.

Pankkien luottotappiot olivat yli 20 miljardia markkaa. Työttömyys oli historiallisen suuri.

Raimo Sailas oli silloin valtiovarainministeri Erkki Liikasen korkein virkamiesavustaja. Se ehkä vaikuttaa hänen mielipiteisiinsä. Onhan hän itsekin tunnustanut, että hallitus, ja erityisesti valtiovarainministeriö, oli täysin pihalla talouden kehityksestä.

Näiden kahden hallituksen ero on suurten tappioiden lisäksi siinä, että Holkerin hallitus uskoi vakaaseen markkaan ja levitti väärää uskoaan yrittäjille ja kansalaisille.

Sitten se jätti jälkien siivoamisen Esko Ahon hallitukselle, joka joutui leikkaamaan valtion menoja useilla kymmenillä miljardeilla markoilla.

Holkerin hallitus ei tiennyt mitä pitäisi tehdä, mutta teki sen kuitenkin. Nykyinen hallitus taas tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta ei tee sitä.

Jälleen on alkanut huutokauppa siitä, koska talous alkaa kasvaa ja kuinka huono se oikeasti on.”

Neljä vuotta sitten hallitusneuvottelijat päättivät, että talouskehitys on parempi kuin virkamiehet esittivät. Todellisuus on ollut toinen, ennustettuakin huonompi.

Sama virhe on toistunut hallituksesta toiseen. Esko Ahon hallitus joutui tunnustamaan tosiasiat toiveita vahvemmiksi.

Markkinavoimat jyräsivät hallituksen haaveet ja hallitus taipui kahdesti pakkodevalvaatioon.

Jälleen on alkanut huutokauppa siitä, koska talous alkaa kasvaa ja kuinka huono se oikeasti on. Virkamiesten laskelmat eivät kelpaa, vaikka meillä on paljon mainettaan paremmat virkamiehet.

Maineen ovat pilanneet poliittiset valtiosihteerit, jotka eivät puhu virkavastuulla eivätkä myöskään kanna poliittista vastuuta.

He istuvat tulessa ministerinsä housuilla.

 

 

Johannes Koroma

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet