Paikalliset

Kunnantalo on nyt kiinni

Koronavirus ja valmiuslaki ovat aiheuttaneet isoja muutoksia Mäntsälän kunnan toimintoihin.

Kunnan laajennettu johtoryhmä sopi jatkotoimista viime viikon tiistaina kunnanjohtaja Esko Kairesalon johdolla.

Kunta ajaa alas kaikkia niitä palveluja, jotka eivät ole yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä.

– Paljon selviteltävää on kunnan henkilöstön tilanteissa, kuten etätyön ja palkanmaksun järjestelyissä, Sirkku Mäkelä kunnan hallintopalveluista kertoo.

Palveluissa keskitytään ennen kaikkea järjestämään varhaiskasvatuksen eli päiväkotien toiminta sekä 1.-3. luokkien opetus.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ei ole enää kunnalla, vaan siitä huolehtii Keski-Uudenmaan kuntayhtymä Keusote.

Suurin osa kouluista on kiinni. Myös osa päiväkodeista on suljettu tavallista pienemmän lapsimäärän vuoksi. Kunnassa pohditaan tämän viikon aikana, millaisen käytännön kunta aikoo ottaa käyttöön poikkeusajan päivähoitomaksujen palauttamisen suhteen. Kun asia on saatu päätettyä, lasten huoltajiin otetaan yhteyttä.

Koulujen iltapäivätoiminnan asiakasmaksut on päätetty puolittaa maaliskuun osalta. Perusteluna on toiminnan sulkeutuminen 18. maaliskuuta. Toiminta pysyy suljettuna 13. huhtikuuta asti. Huhtikuun asiakasmaksuista päätös tehdään myöhemmin. Huhtikuun asiakasmaksua koskevaan päätökseen vaikuttaa se, jatkuuko iltapäivätoiminta pääsiäisen jälkeen.

Palvelupiste Vinkki on kiinni viime viikon keskiviikosta lähtien. Kunnan sähköiset palvelut ovat käytössä.

Tarkoitus on lisätä sähköisten palvelujen käyttöä kaikissa niissä asioissa, missä se on mahdollista.

Kunnantalo suljettiin kokonaan maanantaista alkaen . Tämän vuoksi myös kunnantalolle vastikään synnytetty palvelutori on kiinni. Palvelutorin varrella olevat Kelan, Ohjaamon ja Mäntsälän Vuokra-asunnot Oy: pisteet on suljettu.

Kuntaan osoitettua postia voi viedä kunnantalon ulkopuolella olevaan postilaatikkoon lähellä A-ovea.

Monitoimitalo menee käytännössä kiinni.

Kirjasto on ollut kiinni viime keskiviikosta alkaen, samoin kuin Moniksen nuorisotila, kuntosali ja liikuntasalit

Valtuuston kokous huhtikuussa perutaan, samoin kuin huhtikuulle suunniteltu valtuustoseminaari.

Toukokuun valtuuston kokouksen pitäminen on epävarmaa. Kokouksen pitäisi olla 25. toukokuuta.

Kunnassa aletaan pitää entistä enemmän etäkokouksia Teamsin ja muiden palvelujen kautta.

Kunnanhallituksen kokous 30. maaliskuuta yritetään järjestää etäyhteydellä.

– Järjestelmien toimivuudessa on vielä haasteita, Mäkelä kertoo.

Lautakuntien kokoukset pidetään huhtikuun aikana etänä, mikäli kokouksia tarvitsee pitää.

Poikkeustilanne merkitsee poikkeuksia myös vallankäyttöön.

Kun kokouksia on tavallista vähemmän, virkamiehet saattavat joutua tekemään isojakin päätöksiä ilman kunnan hallintosäännön mukaisen elimen päätöstä.

Nämä päätökset kirjataan ja tuodaan asianmukaiseen käsittelyyn jälkikäteen.

Suomeen suunnitellaan pahimpien koronavirusalueiden eristämistä muusta maasta. Yksi esitetty vaihtoehto on Uudenmaan eristäminen. Eristämistä valmistellaan parasta aikaa ja hallituksesta ainakin Keskusta on ilmoittanut olevansa valmis eristämisen nopeastikin. On paljon mahdollista, että eristettävä alue ei ole koko Uusimaa, vaan pahimmat epidemia-alueet, missä ne sitten sijaitsevatkin.

Eristäminen merkitsisi jonkin tyyppistä poliisivalvontaa teiden varsille. Poliisi voisi käännyttää asiattomat liikkujat takaisin.

Keusote on perustamassa toista drive in -testauspaikkaa koronavirusepäilyjä varten. Toissa viikolla avattiin yksi Hyvinkäälle.

Uuden paikan sijaintia ei vielä kerrota. Selvää on kuitenkin se, että se ei ole Mäntsälässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat