Puheenaihe

Varkaat iskivät Espoon arvoalueilla: BMW-autoista viety ratteja ja ajotietokoneita

Varkauksien kohteena ovat olleet uudehkot BMW-autot.

Elsi Ahonen / arkisto

Espoon Laajalahdessa, Tapiolassa ja Mankkaalla tehtiin marraskuun kahden ensimmäisen viikon aikana seitsemän uudehkoon BMW-autoon kohdistunutta varkautta.

Poliisin mukaan yöaikaan liikkuneet tekijät ovat anastaneet muun muassa ajotietokoneita ja ratteja. Rikoksentekijöiden selvittäminen on kesken.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että aiemmissa vastaavantyyppisissä rikoksissa teot ovat liittyneet ulkomaalaiseen hit & run-rikollisuuteen.

Aiemmissa tapauksissa tekijöinä on ollut 2–3 miehen porukka, joka saapui Suomeen tekemään rikoksia.

Myös uusissa epäilyissä hit & run-rikollisuuden vaihtoehto on keskeisin tutkintalinja, kertoo poliisi.

Poliisi pyytää asiaan liittyviä vihjeitä osoitteeseen [email protected]

Tutkinnan kannalta olennaisimpia ovat myöhäisillan ja aamuyön väliset havainnot muun muassa ajoneuvoista ja henkilöistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Asuntomurtojen määrä kasvoi selvästi – "Pääkaupunkiseudulla kahdeksan kymmenestä epäillystä on ulkomailta"13.6.2018 06.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat