Paikalliset

Elämä yllättää Sakon valokuvissa

Leena Sakon näyttely on kirjastossa 28. 11. saakka.

Elina Uotila

Mäntsälän kirjastossa on 28.11. saakka esillä Leena Sakon Elämän yllättämä -näyttely, jossa on sanoitettuja valokuvia ja monotypian menetelmällä tehtyä grafiikkaa.

Sakon valokuvat muodostavat sanoitetun tarinan elämästä, joka pistää ihmisen välillä lujille. Tekstit täydentävät kuvia ja tuovat niihin oman, yllättävän lisänsä.

Kuvia katsoo uusin silmin, ja tuttukin maisema saa toisenlaisen merkityksen. Kuten saduissa, näyttelynkin tarinassa on opetus ja onnellinen loppu.

Sakko on ottanut kuvia muistaakseen aina. Opiskellessaan rentoutusterapeutiksi 2000-luvun puolessavälissä hänen kuvakulmansa muuttui.

– Aloin miettiä kuvatessani, miten asiakkaani voisivat kuvien kautta kertoa tuntemuksistaan ja olotilastaan – huonosta olostaan ja tunnelukoista kehossaan. Samalla tietysti omat tuntemukseni heijastuivat kuviin. Näin maailman toisin kameran takaa. Hain voimaa itselleni kuvien kautta. Voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet -koulutuksen aikana yksittäisistä kuvista alkoi muodostua tarinoita, Sakko kertoo itse.

Ensimmäinen Ylä- ja alamäkiä -näyttely kiersi useammassa paikassa loppukesästä 2017 kevättalveen 2018.

– Katsoin vuonna 2016 Vain elämää -ohjelmaa ja mietin, miten etenkin räppärit kertovat riipaiseviakin tarinoita rehellisesti itsestään, laittavat itsensä täysin auki riimeissään. Ihailin heidän rohkeuttaan ja sitä, kuinka he uskaltavat näyttää tunteensa. He jakavat kovia kokemuksia ja kuulijat saavat lohtua ja voimaa samaistuessaan niihin. Mietin, että uskaltaisinko minäkin.

Nyt Sakko on laajentanut näyttelyä tuomalla mukaan tekemäänsä grafiikkaa. Tänä syksynä hän aloitti Mäntsälän kansalaisopistossa kuvataiteen perusopinnot, jotka kestävät useamman vuoden.

– Olen alkanut haastaa itseäni. Ensin opettelin laulamaan erilaisilla kursseilla ja avasin muutaman kansakoulun laulutunnin aiheuttaman tunnelukon, hän sanoo.

– Nyt siirryin kuvataiteiden pariin, koska aihe kiinnostaa. Kaksi isompaa sisarustani ovat olleet todella hyviä piirtäjiä. Lapsena opin, etten minä osaa piirtää. Nyt on aika rikkoa se uskomus. Haen vapaa-aikaani asioita, joista voin innostua vastapainoksi arjen puurtamiselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat