Paikalliset

Suosittu salibandykoulu toiminut jo 4 vuotta

Vivi toivottaa kaikki uudet pelaajat mukaan pelaamaan ja pitämään hauskaa Salibandykoulussa.

MäNMKY

MäNMKY Salibandykoulu on toiminut jo neljä vuotta joka torstai Mäntsälän lukion liikuntasalissa. Tänä syksynä Salibandykoulun ryhminä 5.9. aloittavat 2011–2012 ja 2013–2014 syntyneiden sekaryhmät. Uusia lapsia otetaan mukaan ryhmiin.

Salibandykoulu on ollut joka vuosi erittäin suosittu. Ryhmät ovat täyttyneet nopeasti ja tänäkin vuonna ryhmiin otetaan 25 lasta per ryhmä.

Salibandykoulussa harjoitusaika pyritään käyttämään erittäin tehokkaasti hyväksi niin, että lapsi olisi liikkeessä ja mahdollisimman aktiivinen koko harjoituksen ajan.

Harjoitteet salibandykoulussa tehdään rastiharjoitteina, jolloin jokainen lapsi saa mahdollisimman paljon toistoja ja lisäksi yksilöllisempää opetusta jokaiseen suoritukseensa.

Harjoitteet tehdään positiivisella ja kannustavalla asenteella ja varsinkin nuorimmissa ikäluokissa leikin varjolla. Kuitenkin niin, että kuri ja hyvät käytöstavat ovat keskeisessä osassa ryhmän toimintaa.

Salibandykoulun aikana lapselle opetetaan seuran arvot ja tapa toimia, jolloin toiminta myöhemmin joukkueissa on mutkatonta ja antaa hyvät lähtökohdat lasten toimintaan tulevaisuudessakin.

– On ollut upeaa aikaa touhuta viimeiset neljä vuotta näiden lasten kanssa. Ollaan opeteltu salibandyn perusasioita, kehon hallintaa ja ennen kaikkea ryhmässä ja joukkueessa toimimista, minkä uskonkin antavan lapsille hyvät lähtökohdat tulevaisuuteen niin koulu, kuin urheilija elämän alkuun, salibandykoulun valmentaja Jere Kinanen kertoo.

– Hienosti käyttäytyvät, tasavertaiset lapset, ilo ja innokkuus on se asia, mikä on ollut kantavana teemana tässä hommassa, Kinanen kertoo.

– Toimintatapaa on ”viilattu” toimivaksi ja nykyisellä tavalla on kiva lähteä jatkamaan uusienkin lasten kanssa. Salibandykoulu toimii ja pyrkimyksenä on perustaa jatkossa joka vuosi yksi uusi ikäluokka MäNMKY salibandyyn.

Salibandykoulun pohjalta on MäNMKY perustanut jo kaksi joukkuetta 2008 ja 2009 syntyneet. Nyt keväällä 2010 -syntyneille salibandykoulun päättäneille pyritään perustamaan joukkue MäNMKY:sä

Uudet halukkaat tytöt ja pojat voivat ilmoittautua 3.9. mennessä tai kysyä lisätietoa Salibandykoulun toiminnasta sähköpostilla [email protected] Viestiin lapsen nimi, syntymävuosi sekä vanhempien yhteystiedot.

Saat paluuviestiksi infon salibandykoulun toiminnasta sekä lisäohjeita. Uudet pelaajat voivat kokeilla ilmaiseksi pelaamista muutaman kerran ennen sitoutumista salibandykoulun toimintaan.

Salibandy on helppo laji aloittaa ja varusteiksi tarvitset vain sisäpelikengät, mailan, suojalasit ja juomapullon. Kaikki salibandykoululaiset saavat yhtenäiset peliasut.

Salibandykoulu alkaa torstaina 5.9. Mäntsälän lukion liikuntasalissa. 2011–2012-ryhmän harjoitukset kello 17–17.50. 2012–2013-ryhmän harjoitukset kello 18–18.50 .

Lisätietoa www.manmky.net

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat