Paikalliset

Niukasti tiedotettu työmaa etenee – estää kääntymisen Lennuntielle

Tätä pidemmälle ei jalankulkijan kannata mennä, ellei halua joutua kääntymään ympäri.

Onni Ratala

Mäntsälän Koulutiellä on ollut kesäkuusta lähtien meneillään Nivoksen projekti. Siinä hoidetaan montaa asiaa kerralla valmiiksi: uusitaan vesijohto, rakennetaan viemäriä, uusitaan vanhoja viemäreitä ja vedetään kaukolämpöä.

Projekti estää jalankulkijoita liikkumasta Koulutietä. Reitti tulee pysymään suljettuna elokuun puolivälin paikkeille saakka, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole ilmoitettu.

Heinä-elokuun vaihteessa työt siirtyvät Lennuntien risteykseen, jolloin kävelijä ei pääse kääntymään enää Lennuntielle. Tämä vaihe kestää arviolta kolme päivää.

Ullantien kautta kulkeminen turvataan koko projektin ajan.

Käytännössä suljetut reitit tarkoittavat, että Leppäniementieltä vaikkapa terveyskeskusta lähestyvän jalankulkijan kannattaa kulkea Ullantietä tai joenvartta pitkin.

Projekti ajoitettiin tarkoituksella koulujen loma-aikaan, jotta Koulutiellä ei liikkuisi koululaisia. Asiasta tiedotettiin lähitaloja.

Yleistä tiedotetta ei asiasta laadittu, mikä on herättänyt hämmennystä alueella liikkuneissa. Nivos lupaa jatkossa tiedottaa vastaavista projekteista laajemminkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Biokaasulaitoksen rakentaminen on käynnissä – käsittelykapasiteettina 19 900 tonnia orgaanista jätettä17.7.2019 09.30
Hiekkakentän paikalle tulee kivetty tori keskelle kylää5.6.2019 07.05
Paras paikka rakentaa oli Mäntsälä3.4.2019 12.14

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat