Paikalliset

Olkia, savea ja aaltorakenteita – Näistäkö syntyy Saaren hienoin majatalo?

Tiina Ahqvist ja apumies Connor uskovat projektin kiinnostavuuden kantavan valmistumisajankohtaan saakka. Rakentamismateriaalit ovat mahdollisimman pitkälti Suomesta.

Onni Ratala

Saarella rakennetaan majataloa Pinewood Stables Oy:n luomuviljelytilalle. Samoilla mailla toimii nimenmukaisesti Tiina Ahqvistin pyörittämä hevostalli.

Idea majataloon tuli vaiheittain. Ensimmäinen sysäys rakentamiselle oli tarve saada kaukaa tuleville ratsastuskoululaisille paikka nukkua.

– Eihän meillä ole ympäri vuoden tarvetta majoittaa kurssilaisia. Ei jää tila tyhjäksi, kun majoitetaan, Ahqvist perustelee päätöstä.

Projektin erikoisuutena rakentamisessa hyödynnetään aaltopuuta, olkia ja savea. Lämmitykseen vaadittava energia tulee hevostallin lantalasta, ja ilmanvaihto on painovoimainen. Kyseessä on siis passiivitalo.

– Ei tämä aluksi ollut mikään ekoprojekti. Mutta suunnittelun edetessä tuli yhä vahvempi olo ekorakentamisesta, kun nuo arvot ovat maailmalla nousussa, Ahqvist taustoittaa rakentamisen arvoja.

Luonnonmukaisuus on otettu huomioon myös perustuksissa. Porapaalutuksen ansiosta majatalon vierellä kasvavia mäntyjä ei ole tarvinnut kaataa yhtäkään.

Seiniin eristeeksi tulevia olkia Ahqvist kehaisee erityisesti.

– Olki tuo käsittämättömän hyvän eristyksen. Se auttaa suuresti passiivirakentamisessa.

 

Poikkeavat materiaalit ovat kiinnostaneet Japanissa asti. Rakenteilla oleva talo herätti huomiota, kun Ahqvistin arkkitehti matkusti Aalto Haitekin kanssa japanilaisille asuntomessuille esittelemään projektia.

– Äkkiä oli kasassa sadan ihmisen lista, jotka haluavat tulla tähän tutustumaan, Ahqvist riemastuu.

Hän on itse japanilaisten lisäksi hyvin vaikuttunut aaltopuun mahdollisuuksista.

– [Aaltopuu on] hirvittävän hyvä. Kantavan ulkoseinän ja katon saa todella nopeasti pystyyn ja koko paketti on vesitiivis. Kaupan päälle puusta tulee kaunis ulkopinta ja vieläpä suomalaista puuta suomalaisella keksinnöllä, into tarttuu Ahqvistiin.

 

Rakentamisvaiheen kokemukset ovat olleet sen verran lupaavia, että projektin pyörittäjä uskoo aaltopuun yleistyvän lähivuosina huimasti.

– Tällä on rajattomat mahdollisuudet, Ahqvist summaa keksinnön arvon.

Poikkeavat materiaalit ovat mahdollistaneet myös poikkeavan kurssitoiminnan.

Eristeinä käytettävät oljet vaativat tuekseen savea. Tätä on hyödynnetty kesän kurssitarjonnassa järjestämällä kiinnostuneille savityöskentelykursseja.

– Näillä materiaaleilla rakentaminen on sen verran vaivatonta, että itsekin voi siihen osallistua, Ahqvist vinkkaa pilkettä silmäkulmassa.

 

Kokoa majatalolle valmistuu 185 neliötä. Majoittamisen näkökulmasta se tarkoittaa 10 vuodepaikkaa.

– Majoitus on tarkoitus hoitaa bed and breakfast -tyylillä, Ahqvist on päättänyt.

Yöpymisen ja aamiaistarjoilun ohella tiloja suunnitellaan hyödynnettäväksi iltatapahtumissa, mikäli kysyntää riittää.

Hinnoittelua ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta ainakaan Airbnb-linjalle ei ole aikomusta lähteä.

– Airbnb on enemmänkin majoittumista ihmisten olohuoneisiin. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta tässä haetaan tasokasta ekomajoitusta, joten oikea asiakasryhmä löytyy bookingista tai vastaavasta, Ahqvist arvioi.

Tarkkaa valmistumisajankohtaa majatalolle ei ole. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä projekti on saatettu valmiiksi.

Fakta

Aaltopuuteknologia

Suomalainen Aalto Haitekin keksintö

Yritys sijaitsee Toholammilla

Aaltopuun suunnittelijana puuseppä ja keksijä Tapani Honkala

Idean keskiössä puurakentaminen ilman muovia, liimoja ja kemiallisia aineita

Honkala havaitsi kokeiluissaan aaltorakenteen antavan parhaan kantokyvyn

Aaltopuurakentamisessa puukappaleisiin jyrsitään aallon muotoisia uria

Tämä mahdollistaa kappaleiden lomittaisen kiinnittymisen toisiinsa

Aaltopuuta voidaan käyttää lattian, katon, seinien ja huonekalujen rakentamiseen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nyt koulussa saa nukkua luvan kanssa – uusi majoituspalvelu avasi ovensa2.7.2019 09.30
Elsan avajaisajankohta siirtyi3.7.2019 09.30
Nyt tuli raju ehdotus asuntojen airbnb-vuokrauksesta – "Jos majoittujien määrä ylitettäisiin, huoneisto voidaan ottaa hallintaan"24.6.2019 08.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat