Paikalliset

Eläkeläiskortilla ilmaiset kahvit

Arto Pietilä ehti senioreiden kahvihetkeen ensimmäisenä paikalle.

Nina Lepola

Pilvinen, viileähkö kevätaamu K-Market Kaunismäen pihalla, jonne on tuotu pöytäryhmiä katoksen alle jäätelökioskin edustalle, ja tuoreen kahvin tuoksu leijailee ilmassa.

On tiistai, ja kauppiaat Mikko ja Suvi Pirkola ovat järjestäneet senioreille ilmaisen kahvituokion aamupäivälle.

Eläkeläiskorttia näyttämällä saa nauttia kahvista leivonnaisen kera, ja pääsee vaihtamaan kuulumisiakin siinä samalla.

– Päätin tulla paikalle nähtyäni ilmoituksen Facebookissa, olen töissä tässä lähellä niin sopi hyvin tulla, kertoo ensimmäisenä paikalle saapunut Arto Pietilä.

Hän on ollut eläkkeellä jo yhdeksän vuotta, mutta tekee yhä kirvesmiehen hommia oman kevyen aikataulun mukaisesti.

– Ihan hyvältä tuntuu tällainen tempaus, aion käydä tässä kahvilla aina tiistaisin kun ehdin. Asun tässä aika lähellä, niin voin vaikka koiran kanssa pyörähtää. Kesällä lämpimällä säällä tässä on varmasti kiva istuskella, Pietilä tuumailee.

Kahvia sekä leivonnaisia jakava kauppias Mikko Pirkola on samaa mieltä, ja kaupalla on jo varauduttu lisäämään pöytien määrää, jos lämpimämmät säät houkuttelevat paikalle paljon ihmisiä.

Ilmaiskahvien lisäksi kaikki muutkin asiakkaat ovat tervetulleita.

Idea seniorikahveihin lähti Villilän kauppias Kristiina Kanervon pienestä suuresta teosta perustaa tapaamispaikka kaupan yhteyteen senioreille, tukemaan senioreiden verkostoitumista ja ehkäisemään syrjäytymistä.

– Olemme itse saaneet tutustua moniin isovanhempiin, jotka ovat muuttaneet muualta Mäntsälään tukemaan lapsiensa arkea, olemaan tukiverkostona lastenlapsien hoitamisessa ja apuna arjen pyörityksessä.

– Heillä ei ehkä ole vielä ikäistään seuraa alueella ja halusimme osaltamme luoda paikan, jossa kohdata ihmisiä ja keskustella miten maailma makaa, kauppias Suvi Pirkola kertoo.

Tilojen puolesta tapaamisia ei ole mahdollista järjestää talvisin, joten siitä syntyi idea kesäkahvilasta.

Kauppiaiden ainoa odotus on, että joka tiistai saa juoda aamukahvit hyvässä seurassa.

Suurimpana toiveena on kahviseuran verkostoituminen keskenään, jotta seniorit löytäisivät toisistaan kavereita esimerkiksi lenkille tai päivätansseihin.

– Kysyin vappuna Mikolta, miksei senioreille ole mitään, kun lapsille oli järjestetty lettukestit, niin hän sitten kertoi tästä kesäkahvilasta ja senioreiden kahvitauosta. Asumme tässä lähettyvillä ja tämä on vakiokauppamme, joten päätimme ehdottomasti tulla paikalle, kertoo paikalle tullut Marja-Leena miehensä Kaukon kanssa.

– Tällainen tempaus katkaisee kivasti arkea, on mukava tulla tänne kahville höpisemään ja samalla kauppaan, aiomme tulla nauttimaan joka tiistai, tuumailee Kauko tyytyväisenä.

Kaupan ohitse koiransa kanssa kävelemässä ollut Irmeli Nordstrom yllättyi Mikko Pirkolan kutsuessa hänet nauttimaan kahvista veloituksetta. Hän kun ei ollut tiennyt tapahtumasta mitään.

– Varmasti ihana rupatella ja kohdata uusia ihmisiä, kunhan kelit tässä lämpenee. Muutin Mäntsälään vajaa pari vuotta sitten lähemmäs lapsiani ja lastenlapsia. Mikko (Pirkola) oli ensimmäinen kehen tutustuin, Nordstrom kertoo ja aikoo tulla toistekin kahvittelemaan.

Kauppias Pirkola oli tyytyväinen ensimmäiseen aamupäivään, joka sujui suurin piirtein odotusten mukaisesti, toki enemmänkin olisi voinut eläkeläisiä käydä.

– Kommenteista päätellen kuitenkin kaikki olivat tyytyväisiä toteutukseen ja lupasivat tulla myös jatkossa, oli kyllä tosi hyvä aamupäivä, Pirkola toteaa tyytyväisenä.

Kymmenisen eläkeläistä kävi nauttimassa ilmaisesta kahvista ja leivonnaisesta, musiikkikin soi rauhallisesti taustalla.

Info

Senioreiden kahvitauko

Joka tiistai kello 10–11

Toukokuusta elokuun loppuun

K-market Kaunismäki

Ilmainen eläkeläiskorttia näyttämällä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat