Puheenaihe

Kirsi, 40, joutui opettelemaan uuden tunnetaidon kolmannen lapsen synnyttyä – "Oli oltava aina kaksi askelta edellä"

TUNTEET Tunnesäätely on opittavissa oleva taito. Se ei tarkoita tunteiden tukahduttamista vaan joskus myös niiden voimistamista.

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Kolmen lapsen äiti Kirsi, 40, on aina tarvinnut paljon omaa tilaa.

Kahdeksan vuotta sitten syntynyt esikoinen osoittautui erityislapseksi, jolla diagnosoitiin aistijärjestelmän toimintahäiriö. Silloin Kirsin oli pakko perehtyä tunnesäätelytaitoihin – sekä itsensä että lapsen vuoksi.

Äitinä hän ei enää voinut paeta kuormittavia tilanteita, vaan hänen oli osattava toimia niissä oikein tai mieluiten vältettävä ne kokonaan. Siksi hän opetteli ennakoimaan vaaranpaikat.

– Oli siis oltava aina kaksi askelta edellä, Kirsi sanoo.

Hän ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään suojellakseen lastaan.

Tunnesäätely on sitä, että osaa adaptoida eli sopeuttaa käytöksensä ympäristön vaatimuksiin, määrittelee erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara Helsingin yliopistosta.

Siis juuri sitä, mitä Kirsi kertoo tekevänsä.

– Se on esimerkiksi sitä, että vaikka joku käyttäytyisi pöhkösti, itse ei heti ammu täysillä, vaan hengittelee ja antaa tilanteen mennä ohi, Uusitalo-Malmivaara sanoo.

Joskus tilanteeseen sopeutuminen voi näkyä siten, että ujo ihminen opettelee avaamaan suunsa ja puhumaan isonkin joukon edessä, pelosta huolimatta.

– Kun puhutaan tunteiden säätelystä, ajatellaan ensimmäisenä tunteiden hillitsemistä, vaikka yhtä lailla se on sitä, että niitä ruuvataan tarpeen tullen vähän ylöspäin, Uusitalo-Malmivaara sanoo.

Tunteiden säätelyä on myös se, että osaa sanoittaa tunteensa eli kertoa, että "nyt olen pettynyt" tai "nyt hävettää". Silloin ei ole niin suurta tarvetta korottaa ääntään tai kätkeä kasvojaan.

Uusitalo-Malmivaaran mukaan moni säätelee tunteitaan tietoisesti myös vähentämällä esimerkiksi sosiaalisen median käyttöä. Muiden oletetun onnen näkeminen voi ahdistaa yksinäistä.

– On viisasta suojata itseään ja välttää liikaa tunteita kuohuttavia ja kuormittavia asioita.

Kirsi säätelee tätä nykyä omia tunteitaan tietoisesti. Hän kokee olevansa tasapainossa itsensä kanssa, kun pitää kiinni omannäköisistään valinnoista eikä odota niille muilta hyväksyntää.

Uusitalo-Malmivaara korostaa, että tunnesäätely on opittavissa oleva taito. Hänen mukaansa on huono selitys mennä sen taakse, että meidän suvussa nyt ollaan aina oltu tällaisia kuumakalleja tai tuppisuita.

– Ujosta voi kouliutua sosiaalisesti rohkeampi ja puhelias voi oppia, ettei hänen aina tarvitse olla äänessä.

Kun lapselle haluaa opettaa tunnesäätelyä, kannattaa Uusitalo-Malmivaaran mukaan olla konkreettinen.

– Voi vaikka sanoa, että nyt se räksyttävä koira pääsi näemmä taas irti. Mites me saataisiin se takaisin hihnaan?

Uusitalo-Malmivaara muistuttaa, että aikuisen pitää olla lapsen tukena ja "lainata oman tyyneytensä tälle". Sitä kutsutaan tunteiden yhteissäätelyksi. Hän kehottaa myös tuhlaamaan kehuja. Lapsen pienistäkin onnistumisista kannattaa tehdä numero.

– Se, mihin kiinnitetään huomiota, kasvaa.

On tärkeä kehua siitä, missä lapsi onnistui, eikä siitä, että hän juuri ja juuri vältti epäonnistumisen.

Tunnekuohunkin keskellä on viisasta miettiä, mikä kaikesta huolimatta elämässä toimii.

– Myönteisyys ja toiveikkuus helpottavat tunteiden säätelyä, Uusitalo-Malmivaara perustelee.

Kirsi puolestaan soisi, että tunnesäätelytaitoja opetettaisiin enemmän myös koulussa, sillä niillä on suora yhteys ihmissuhteisiin.

Hän on huomannut, että tunnesäätelytaidoista on apua elämän kriiseissä.

– Silloin osaa vaikeuksienkin keskellä tyynnyttää itsensä ja vakuuttaa, että kaikki menee hyvin.

Teksti: Katariina Hakaniemi

Koetko olevasi tunneherkkä ihminen?

Kyllä
80% (43 ääntä)
En
20% (11 ääntä)
Ääniä yhteensä: 54

Mitä tunnesäätely on?

Kykyä hillitä voimakkaaseen tunteeseen liittyvää impulsiivista tai pulmallista käyttäytymistä.

Kykyä koostaa itsensä toimimaan jonkin mielialasta riippumattoman tavoitteen suuntaisesti.

Kykyä rauhoittaa itseään.

Kykyä voimakkaan tunnetilan vallitessa suunnata huomionsa uudelleen johonkin muuhunkin kuin tunteeseen liittyviin seikkoihin.

Tunneherkkyyden ominaisuuksia

Tunteet viriävät herkästi: pienetkin asiat aiheuttavat tunnereaktion.

Tunnereaktio on voimakas.

Tunteiden laantuminen on hidasta ja voi kestää useita päiviä.

Hyvä muistaa

Miellyttäviä asioita tekemällä tai kiitollisuusharjoituksilla ei ole tarkoitus mitätöidä vaikeuksia vaan antaa aivoille niiden tarvitsemia lepohetkiä ja tasapainottaa kärsimystä.

Lähde: Viisas mieli - Opas tunnesäätelyvaikeuksista kärsiville (Duodecim, 2019).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Opi elämään tunteiden kanssa15.4.2019 06.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat