Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Vanhustenhoidossa ongelmia myös Mäntsälässä

Hoito Kivistöntie ja Attendo nyt esillä.

Kivistöntien palvelutalo on yksi paikoista, joiden vanhustenhuolto huolettaa omaisia.

Pasi Huuhtanen

Mäntsälää vaivaa sama hoitokriisi kuin muuta Suomea. Tässä esitellyt kokemukset ovat omaisten kertomia. Tarinoita on monenlaisia, tässä esimerkkejä huonosta päästä.

– Sukulaiseltani murtui luu siirtotilanteessa illalla. Hän jäi sänkyyn virumaan yöksi. Asia huomattiin vasta aamulla. Hän pyörtyi, kun häntä yritettiin nostaa ylös, kertoo eräs omaisensa kohtelusta Kivistöntien palvelutalossa.

– Meille luvattiin vaikka mitä, kun Kotokartanon Pikkukodosta piti lähteä. Uudessa paikassa piti olla terapia-allas. Yksikään vanhus ei terapia-altaaseen ole päässyt. Altaan reunat ovat niin korkeat, sanoo toinen omainen Attendo Onnin toiminnasta.

Onnissa luvattiin muun muassa puutarhan hoitoa.

– Vanhusten piti saada upottaa sormensa multaan kattotasanteella olevilla puutarha-lavoilla. Mitään sellaista ei ole ollut. Omaisemme päivä sujuu niin, että hänet siirretään päiväksi pois huoneestaan ja hän tuijottaa seinää.

Syinä huonoon kohteluun ovat omaisten mielestä sekä huono työmotivaatio että henkilökunnan vetäminen minimiin. Työinnon puutetta selittää se, jos henkilökuntaa on liian vähän.

– Minulla on se käsitys, että Onnissa on öisin yksi hoitaja 20 vanhusta kohden, omainen sanoo.

Kiire ja ilmapiiriongelmat vaarantavat asiakasturvallisuuden, epäilee omainen Kivistöntien palvelutalosta.

– Uhkailu ja halventava tai nöyryyttävä kielenkäyttö kielinevät stressistä ja myös valitettavasti joidenkin osalta epäammatillisesta asenteesta, hän sanoo.

Molemmat omaiset korostavat, että työstänsä ja vanhuksista välittäviä hoitajia on.

– Kivistöntiellä on useita sydämestään työtä tekeviä ja lämminhenkisesti asiakkaisiin suhtautuvia hoitajia, omainen sanoo.

– Onnissa jollain on hänestä välittävä ja työnsä hoitava lähin hoitaja, jollain ei, toinen omainen sanoo.

Omaiset eivät halua esiintyä omilla nimillään.

Tähän juttuun on korjattu tieto, että hoidettavan omaisen luu murtui siirtotilanteessa, ei sängystä putoamisessa niin kuin Mäntsälän Uutisten 6.3. ilmestyneessä paperilehdessä kerrottiin.

Tehostettu palveluasuminen

Kunta sijoittaa vanhuksia ja vammaisia tehostettuun palveluasumiseen mikäli he eivät pärjää kotona ja ovat ympärivuorokautisen hoivan tarpeessa.

Asukas maksaa ruoat, hoidon, vuokran asunnostaan ja sähkön.

Asukkaan kanssa tehdään palvelusopimus ja kirjallinen hoitosuunnitelma. Kunta tukee taloudellisesti.

Kunnalla on vastuu, että palvelusopimusta noudatetaan ja sillä on valvontavelvollisuus.

Palvelutalon tulee toimia palvelusopimuksen ja hoitosuunnitelman mukaisesti.

Lisää aiheesta

Omavalvontasuunnitelma on esillä Kivistöntiellä, kertoo toiminnanjohtaja14.3.2019 11.01
Kivistöntien palvelutalosta kaksi kantelua Aviin14.3.2019 11.01
Vanhustenhoitaja sanoo suoraan: ”Tuntuu, että se joka huutaa kovimpaan ääneen, saa avun”3.3.2019 20.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat