Puheenaihe

Suomalainen shoppailee verkossa eniten kiinalaisissa kaupoissa – halpa tilpehööri on suosiossa

Posti toimitti viime vuonna 44 miljoonaa pakettia ja noin 15 miljoonaa pientavaralähetystä.

Suomessa viiime vuonna tehdyistä verkko-ostoksista 44 prosenttia olisi mahtunut postilaatikkoon

Marika Lumme

Suomessa tehdään verkko-ostoksia selvästi vähemmän kuin monissa muissa maissa.

Suomalaisista verkko-ostajista ainoastaan viisi prosenttia ostaa keskimäärin kerran viikossa, kun vastaava luku esimerkiksi Ruotsissa oli viime vuonna 13 prosenttia, Saksassa 23 prosenttia ja Yhdysvalloissa 34 prosenttia.

Vähintään kerran kuukaudessa verkko-ostoksia tekee 59 prosenttia suomalaisista.

Asia selviää kansainvälisen postialan järjestö International Post Corporationin (IPC) julkaisemasta verkkokauppatutkimuksesta. IPC:n rajat ylittävän verkkokaupan tutkimukseen vastasi noin 33 589 verkkokaupan asiakasta 41 maassa.

Suomessa tutkimukseen vastasi 1 005 henkilöä.

Ahkerimmin ostoksia tehtiin Suomesta käsin kiinalaisista verkkokaupoista, joissa asioi 53 prosenttia suomalaisista verkko-ostajista.
Saksasta verkko-ostoksia teki suomalaisasiakkaista 36 prosenttia, Britanniasta 26 prosenttia ja Ruotsista 21 prosenttia.

Yhdysvalloista nettiostoksia tehneitä oli 18 prosenttia.

Viisi suosituinta ulkomaista markkinapaikkaa shoppailuun olivat tutkimuksen mukaan Wish, eBay, Amazon, AliExpress ja Zalando.

Tyypillisesti ulkomailta ostettavat verkko-ostokset ovat kooltaan pieniä ja edullisia tuotteita.

Suomalaisten ulkomailta tekemistä verkkokauppaostoksista 84 prosenttia painoi alle kaksi kiloa, ja näistä yli puolet painoivat maksimissaan puoli kiloa.

Ympäristövaikutusten osalta suomalaisista suuri osa toivoi verkko-ostoksilleen hiilineutraalia toimitusta, ja kuusikymmentä prosenttia olisi valmiita maksamaan siitä 0,10 euroa.

Ympäristöystävällisiä pakkauksia ostoksilleen puolestaan toivoi 79 prosenttia, mutta kymmenen sentin lisämaksun siitä olisi valmis maksamaan enää 66 prosenttia ostajista.

Posti toimitti viime vuonna 44 miljoonaa pakettia ja noin 15 miljoonaa pientavaralähetystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat