Paikalliset

Uusi R-kioski aloitti Keskuskadulla

Kerttu Raitanen pitää uutta R-kioskia hieman kapunkimaisempana kuin aiempia.

Pasi Huuhtanen

R-kioskien muutokset jatkuvat.

Keskuskadun alkupään R-kioski Mäntsälän Uutisten toimituksen vieressä lopetti toissa perjantaina ilman suurempia juhlallisuuksia. Paikan raivaus R-kioskin laitteista kesti noin viikon

Uusi R-kioski Osuuspankin talossa taas avasi ovensa viime perjantaina iltapäivällä. Uudessakaan paikassa tapahtumaa ei vielä juhlistettu. Avajaisia vietetään myöhemmin, kun kaikki toiminta on saatu raiteilleen.

Uusi kioski sijaitsee Keskuskadun varrella kutakuinkin keskivaiheilla liikekeskusta.

Keskuskadun loppupään R-kioski apteekin talossa jatkaa toimintaansa vielä jonkin aikaa. Sen on tarkoitus lopettaa huhtikuun aikana.

Uudessa R-kioskissa hetken istahtanut Kerttu Raitanen kertoo käyvänsä R-kioskeilla melko usein, joka viikko useita kertoja.

– Käytän näitä aika paljon. Ihan helppouden ja nopeuden takia. Kahvin otan aina ja usein jotain syötävää.

Vanhojen ärrien aikana Raitanen käytti enemmän apteekin talon kioskia Keskuskadun loppupäässä.

– R-kioski -konsernilla näyttää olevan joihinkin tuotteisiin etulyöntioikeus, että ne tulevat myyntiin tänne ennen kuin kauppoihin, Raitanen kertoo huomanneensa.

Uusi ärrä on hänen mielestään ilmeeltään kaupunkilaisempi kuin entiset.

– Näyttää uudelta Mäntsälän maisemissa. Ja R-kioskien ilme näyttää muuttuvan, kun tulee pöytiä ja tuoleja ja tähän tulee kuulemma terassikin kevään mittaan, Raitanen sanoo.

KauppiasJarmo Häkli pitää sekä nyt avattua että apteekin talon R-kioskia.

– Asiakkaat tuntuvat pitävän uudesta paikasta, Häkli kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat