Ruoka

Joko tunnet ras el hanout -mausteen? Vie suoraan makumatkalle Marokkoon

Tagine ja ras el hanout -mausteseos ovat marokkolaisen keittiön kulmakivet.

Mia Rouvinen

Marokkolainen keittiö tunnetaan mausteisesta ruoastaan. Vaikka mausteita käytetään runsaasti, ruoka ei ole tulista.

Tarjottavista ruoista on usein maistettavissa useampi kuin yksi perusmaku. Esimerkiksi lihapata voi olla yhtä aikaa suolainen ja makea: siinä voi olla kuivattuja hedelmiä tai suomalaisen jouluglögiin liittämiä mausteita. Marokkolainen noutopöytä onkin parhaimmillaan makujen ilotulitusta.

Paikallisen keittiön kuivattuja perusmausteita ovat valkopippuri, kurkuma, inkivääri, paprika, chili, kumina, korianterin siemen, laakerinlehti, lakritsinjuuri, sahrami ja kaneli.

Suolaisissa ruoissa käytetty kaneli on maultaan karvaampaa kuin leivonnassa käytetty kaneli, jota meilläkin myydään jauheena ja tankoina.

Varsinainen keittiön kuningas on ras el hanout -mausteseos, jota käytetään yleisesti myös Marokon naapurimaissa Pohjois-Afrikassa.

Ras el hanout on arabiaa ja tarkoittaa vapaasti käännettynä kauppiaan parhaista mausteista tehtyä seosta. Ras el hanout'ta käytetään lihan, kasvisten ja kuskusin maustamiseen.

Usein siinä on noin kymmentä eri maustetta, muun muassa paprikaa, kurkumaa, pippureita, kardemummaa, muskottipähkinää ja neilikkaa, mutta seassa saattaa olla vaikkapa ruusunterälehtiä.

Maustekauppiaan taidonnäytteenä pidetyssä seoksessa voi olla yli 30 maustetta. Marrakeshin markkina-alueen maustekojuissa sitä myydäänkin heikkotaitoisen kokin valintana.

Kuivattujen mausteiden lisäksi makua ruokaan tuovat tuoreet yrtit, valkosipuli ja sitruuna.

Marokossa syödään taginea joka päivä. Tagine (tai tajine) tarkoittaa sekä kartiomaisella kannella varustettua savipataa että siinä valmistettua ruokaa.

Perinteisesti ruoka valmistetaan kaasuliedellä lasitetussa tai lasittamattomassa taginessa ja tarjoillaan usein erillisestä, koristellusta taginessa.

Kotikeittiössä padan voi tarvittaessa korvata esimerkiksi kannellisella kasaripannulla. Oleellista on huolehtia, että kosteus ei pääse haihtumaan pannulta.

Tämän linkin takaa löytyvien reseptien raaka-aineet löytyvät lähikaupasta kokonaisena suolaveteen säilöttyjä sitruunoita lukuun ottamatta.

Niitä on saatavilla joistakin marketeista, sillä niitä käytetään myös Lähi-idän ruoissa.

Sitruunoita voi säilöä netistä löytyvillä ohjeilla, tai ne voi korvata tuoreilla sitruunoilla, mutta mausta ei tule yhtä syvä.

Marokossa juodaan paljon aromikasta minttuteetä, joten se sopii myös makumatkan päätökseksi kotona.

Perinteinen marokkolainen minttutee valmistetaan monivaiheisena prosessina tuoreesta mintusta ja vihreästä teestä. Kiireinen kotikokki voi oikaista ja käyttää valmista mintun ja vihreän teen seosta, kunhan muistaa panna sekaan runsaasti sokeria esikuvan tapaan.

Teksti ja kuvat: Mia Rouvinen

Näillä resepteillä valmistat täyden marokkolaisen aterian

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näillä ohjeilla valmistat täyden marokkolaisen aterian – salaisuus löytyy maustekaapista20.2.2019 06.30
Aloita vuosi itämaisella makumatkalla - katso meze-ohjeet täältä2.1.2013 10.31

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat