Ruoka

Kasviksiin käytetään aiempaa enemmän rahaa – selitys löytyy mieliteoista

Kautto Jaana

Kasviksiin käytetty rahamäärä henkilöä kohden on kasvanut mutta myydyt kilot eivät. Ravitsemussuositusten mukaisiin määriin ei siis päästä, vaikka ostoksiin kuluu aiempaa enemmän rahaa, kertoo Puutarhaliitto ry.

Syynä on, että myynti kasvaa eniten pakatuilla ja arvokkailla tuotteilla, kuten tuontimarjoilla ja avokadoilla, juuresten, salaattien ja kaalikasvien kustannuksella.

Myös ulkomaisten valmisseospakkausten ja pakattujen tuotteiden kilohinta voi olla huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi vastaavien kotimaisten tuotteiden.

Puutarhaliiton toimitusjohtajan Timo Taulavuorenmukaan yksi tapa säästää on suosia kauden kotimaisia perustuotteita ja käyttää tuontikasviksia lähinnä niiden sesonkien aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat