Kokoomusvaikuttaja: ylivoimainen enemmistö on Lepomäen sote-kritiikin kannalla

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Helsingin kokoomuslainen valtuutettu Terhi Koulumies väittää, että kokoomuksen jäsenet ja äänestäjät ovat ylivoimaisella enemmistöllä kansanedustaja Elina Lepomäen ja pormestari Jan Vapaavuoren kannalla sote-uudistuksesta.

– Eli tuo eduskuntaryhmän jatkuva erilainen ulostulo ei erityisemmin riemastuta. Lähinnä ihmetyttää, että kauanko se vielä voi jatkua, Koulumies kysyy Facebookissa.

Mihin arviosi perustuu, Terhi Koulumies?

– Se perustuu omaan kokemukseeni siitä, kun olen jutellut kokoomuslaisten kanssa.

– Kokoomuslaiset yleensä vastustavat maakuntauudistusta. Valinnanvapauttahan taas voi edistää nykypohjaltakin, Koulumies perustelee.

Viime viikolla samanlaisen arvion antoi politiikan asiantuntija Pertti Timonen.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko kokee, että Lepomäen ja eduskunnan opposition mahdollisuudet kaataa pitkään valmisteltu sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ovat enää olemattomat.

– Jos joku ryhmästä lähtee sote-asiassa sooloilleen Elina Lepomäen tueksi äänestämään sotea vastaan, puuttuu häneltä joko poliittista itsesuojeluvaistoa, hän pelaa pitkää peliä uskoen Lepomäen tulevaan nousuun puolueessa tai sitten hän on Hjallis Harkimo, jonka elämä ei ole politiikan varassa, Huusko kirjoittaa Uuden Suomen kolumnissaan.

Koulumies tähdentää, että hän vastustaa vain maakuntauudistusta.

– Muuten olen todella tyytyväinen kokoomuksen toimintaan hallituksessa.

Hän sanoo yrittäneensä vedota Uudenmaan kokoomuslaisiin kansanedustajiin, että nämä eivät edistäisi maakuntauudistusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Jukka Hämäläinen

Ota yhteyttä