Open Stagella saavat kaikki soittaa

– Musiikki on aina läsnä, vastaa Jukka Reinivuo kysyttäessä, mitä musiikki merkitsee hänelle.

Hänelle musiikki on harrastus, se auttaa keskittymään ja on joka päivä läsnä vähintään kuuntelun merkeissä.

Reinivuo haluaa jakaa rakkauttaan musiikkiin Open Stage -iltamien muodossa, jotka nyt rantautuvat Mäntsäläänkin.

Reinivuo on itse opiskellut kitaransoittoa, tällä hetkellä menossa on 35. vuosi. Sen ohella hän opiskelee myös laulamista: laulutunnit alkoivat viime syksynä ja jatkuvat nyt keväällä.

Ensimmäisen kerran Reinivuo soitti Open Stage eli lava vapaa -tilaisuudessa vuonna 2003 Samettiklubilla ravintola Semifinaalissa.

Vuonna 2014 Reinivuo aloitti Open Stage -iltamat silloisessa asuinkaupungissaan Järvenpäässä. Myöhemmin iltamien vetäjä vaihtui, ja Reinivuo teki satunaisia iltamia vuosina 2016 sekä 2017.

Mäntsälään Reinivuo muutti viime vuonna, ja hänen mukaansa oli itsestään selvää aloittaa iltamat myös nykyisessä asuinkunnassa.

– En nähnyt mitään syytä sille, miksi ei. Samalla saisi vähän eloa tähänkin kuntaan, Reinivuo sanoo.

Lava vapaa -tilaisuudet ovat Reinivuon mielestä hauskoja sekä palkitsevia, eikä kotona soittaminen ole sitä, mitä haluaa tehdä vuodesta toiseen.

Hän jakaa mielellään soittohetkensä välillä myös yleisön kanssa, ja mikäs sen parempi yleisö kuin liveyleisö.

– Toivon Open Stage -iltamilta sitä, että soittajia tulee kokeilemaan ja soittelemaan jokaisesta ikäryhmästä sukupuoleen katsomatta.

– Saa tulla myös ihan vain katsomaan, moikkaamaan ja kuuntelemaan. Kaikki musiikinystävät ovat enemmän kuin tervetulleita, Reinivuo toteaa ja toivoo monen rohkaistuvan paikalle.

– Iltamien on tarkoitus olla rentoa ja mukavaa illanviettoa hyvän musiikin parissa. Soittajan soittotasolla, laulajan laulutaidolla tai kenenkään iällä ei ole merkitystä. Jännittää saa, sehän kuuluu esiintymiseen joidenkin kohdalla, mutta kaikkia kyllä kannustetaan ja aplodit suodaan jokaiselle esiintyjälle.

Soittajilta toivotaan omat soittimet mukaan. Paikalla on äänentoisto sekä piano, tarkoituksena on soittaa muun muassa akustisilla kitaroilla.

Iltamiin on vapaa pääsy, joten paikalla kannattaa käydä edes kerran.

Yksin Reinivuo ei Open Stage -iltamia järjestä. Yhteistyössä ovat mukana Mäntsälä Live (Elävän musiikin yhdistys) sekä Mäntsälän kulttuuripalvelut (Tarja Kuusela).

Paikaksi on valikoitunut nyt muutamille kerroille Treffi-tila Keskuskadulla sekä ainakin yksi ilta Bistro Puistossa.

Tarkoituksena on järjestää Open Stage, lava vapaa -iltama aina kerran kuukaudessa.

Tapahtumasta tiedotetaan Reinivuon luotsaamassa Biisinikkarit (Open Stage Mäntsälä) -Facebook ryhmässä, paikallisissa Facebook-ryhmissä sekä perinteisen puskaradion kautta.

Lava vapaa/Open Stage-iltamat

26.1. klo 19-22 (Treffi, Keskuskatu 11, kulku takapihan kautta)

23.2. klo 19-22 (Treffi)

17.3. klo 17-20 (Bistro Puisto)

Iltamat ovat maksuttomia, vapaa pääsy.

Ei ikärajoitusta, ellei toisin mainita.

Esiintyjiltä toivotaan omat soittimet mukaan.

Illoista ja mahdollisista muutoksista infotaan mm. sosiaalisessa mediassa.

Järjestäjinä Jukka Reinivuo, Mäntsälä Live sekä Mäntsälän kulttuuripalvelut.

Written by:

Ota yhteyttä