Paikalliset

Mäntsälässä mielenosoitus ennen kansalaisfoorumia

pelkoja Turvapaikan saaneiden tuloa vastustavat äänessä kunnantalon edessä. Poliisit ovat paikalla.

Mäntsälässä järjestetään jälleen mielenosoitus, jossa vastustetaan turvapaikan saaneiden tuloa kuntaan.

Kansanliikkeenä itseään mainostava Rajat kiinni aikoo pitää puheita ja osoittaa mieltään tänään ennen kuntalaisten keskustelutilaisuutta, joka alkaa kello 18.

Kansalaisfoorumin nimellä kulkevan kunnan järjestämän tilaisuuden aiheena on turvapaikan saaneiden kotouttaminen.

Tilaisuudessa on asiantuntijoita valtionhallinnosta ja kunnasta. Sen juontaa eläkkeelle jäänyt pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro.

Kun Mäntsälässä käsiteltiin turvapaikan saaneiden ottamista kuntaan 21. maaliskuuta, Rajat kiinni -liike järjesti niin ikään mielenosoituksen.

Tuolloin Mäntsälän valtuuston kokousta turvaamassa oli poliisivartiointi. Poliiseja on tulossa paikalle myös tänään turvaamaan kansalaisfoorumia ja varmistamaan tilanteen pysyminen rauhallisena mielenosoituksen aikana.

– Toivon avointa ja rauhallista keskustelua, ja että järjestys säilyy, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna Helin sanoo.

Koska kyseessä on kansalaisfoorumi, tarkoitus on, että mielipiteitä voi esittää eri suuntiin, Helin muistuttaa.

Ennen avointa keskustelua asiantuntijat käyttävät muutaman puheenvuoron.

– Niiden kesto yritetään rajata puoleen tuntiin, jotta tilaisuudessa päästään myös keskustelemaan, hallintojohtaja Esa Siikaluoma sanoo.

Kunnanvaltuusto päättää turvapaikan saaneiden vastaanottamisesta Mäntsälään 25. huhtikuuta. Rajat kiinni ilmoittaa tiedotteessaan, että se aikoo olla paikalla myös tuossa valtuuston kokouksessa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat