Montessoriopetus vei sydämen

Karoliina Siermalalle jäi hyvät muistot englanninkielisestä montessorileikkikoulusta, jossa hän suoritti opiskeluihin liittyvän harjoittelujakson. Leikkikoulu sijaitsee Lukkarinpolulla keskustassa. Kesätyön Siermala sai Comfortan pesulasta. Aiemmin hän ollut pelimyyjänä Linnanmäen huvipuistossa.

Tanja Niemi-Laurila

MU Etusivu Syväys

Tanja Niemi-Laurila

LAPSET Sosionomi-opiskelija Karoliina Siermala voisi palata töihin englanninkieliseen leikkikouluun.

 Toiminta on niin kokonaisvaltaisesti suunniteltua, että siitä oli vaikea löytää mitään kritisoitavaa, kehuu Siermala.

Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta montessoripedagogiikasta, jota vastaan on edelleen myös jonkin verran ennakkoluuloja. Siermalan mukaan ammattitaitoisesti toteutettuna se toimii hienosti. Harjoittelujakso avasi nuoren naisen silmiä.

– Harjoittelu muutti ennen kaikkea minua. Opin olemaan paljon esimerkillisempi aikuinen lapsille antamalla heidän tehdä asiat itse ja samalla kuitenkin olemaan heidän tukenaan, jos he sitä tarvitsevat, Siermala kertoo ja lisää, että aina omassa tekemisessä petrattavaa. Leikkikoulussa tuli varmuutta ryhmänohjaukseen ja myös englannin kielen puhumiseen.

Siermala päätti juuri kevään harjoittelun Haarajoen Kotirannan päiväkodissa.

– Sain luotua leikinvalintataulun, josta teen opinnäytetyöni, selvitän miten lapset sitä käyttävät ja mitä siitä hyötyvät. Tätä ei ole Suomessa tutkittu vielä paljon.

Siermala kirjoitti ylioppilaaksi Mäntsälän lukiosta vuonna 2012 ja oli iloinen, kun pääsi heti opiskelemaan. Sosionomiksi hän valmistuu ensi jouluksi ja aikoo sen jälkeen työelämään. Jatko-opinnotkin silti kiinnostaisivat.

– Olen ajatellut hakea Helsinkiin yliopistoon. Luokanopettajan koulutus kiinnostaa, hän kertoo.

Käyttäjän tanja.niemi-laurila@media.fi kuva
Tanja Niemi-Laurila