En pidä sanonnasta, ettei jokin ole enää entisensä. Menneeseen emme voi palata, erityisesti kouluissa.

Mäntsälässä tapahtuu kaksi isoa muutosta koulutuksessa. Riihenmäki muuttuu yhtenäiskouluksi ja Etelä-Mäntsälän oppilaat siirtyivät Kellokoskelle yläluokille.

Mennyt aika ei palaa

0 kommenttia Lisää kommentti

Ukkosmyrsky näytti voimansa myös Mäntsälässä. Paljon metsää kaatui.

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut, mutta metsänomistajille ennen aikojaan kaatuneet puut aiheuttavat vahinkoa, etenkin kun puut kaatuivat joko juurineen tai muuten aivan väärästä kohtaa. Jälki on ollut paikoin kuin pommituksen jäljiltä.

Luonnonvoimia Linjatiellä

0 kommenttia Lisää kommentti

Jokasyksyinen muutos jymähtää taas Mäntsälän katukuvaan ja tuhansiin koteihin, kun tuhannet Mäntsälän koululaiset ilmestyvät aamuliikenteeseen.

Muutoksen päivä on huomenna torstaina ja h-hetki alkaa ennen puoli yhdeksää aamulla. Esimerkiksi Ehnroosin yläkoulun oppilaat kokoontuvat Monitoimitalolle jo 8.35. torstaina.

Nyt tarkkana tien päällä!

0 kommenttia Lisää kommentti

On olemassa yksi valheellisuuden muoto, joka toistuvasti nousee esille julkisessa keskustelussa.

Siihen vedoten korostetaan oman näkökannan paremmuutta ja torjutaan toisenlaisia näkemyksiä. Sen avulla on helppoa saada nopeasti yliote keskustelussa ja heittää varjo kumppanin ajatuksien päälle.

Kulissit ja todellisuus

4 kommenttia Lisää kommentti