Tietovisa panee aivosolut töihin

Valmiina tiukkaan taistoon vas. Emmi Ratia-Väisänen, Kati Nissilä, Risto Vuori, Anne Kuopio, Mika Närhi, Jani Ratia, Juice Virta, Arja Ratia ja Pekka Ratia.

Lasse Herrala

Estonian uppoamisvuosi pohditutti Mika Närheä ja Juice Virtaa.

Lasse Herrala

Napakkaa pohdintaa, rankkaa palautetta kysymysten vaikeudesta, arvelua, tietoa, kihelmöivää jännitystä. Kaikkea sitä, mitä tarvitaan oikean tietovisan tunnelman syntyyn.

Kesäiltaan kaikuvat Jani Ratian kysymykset eivät ole helppoudella pilattuja.

Puolenvälin krouvissa eli 15 kysymyksen jälkeen parhaalla joukkueella on kahdeksan, heikoimmalla neljä pistettä.

Kymmenkunta visailijaa jakautuu tottuneesti neljään joukkueeseen. Nimet löytyvät sujuvasti: Muikero, Repies, Erikoisosasto ja AnKa.

Visailijat ovat kokoontuneet jo 12 vuoden ajan. Kisailun aloitti Juice Virta 2005.

Kysymyksiä laaditaan hieman vuoron perään. Aluksi niistä vastasi lähes yksinomaan Juice, sittemmin Arja Ratia, Kati Nissilä ja Jani Ratia.

– Kysymysten laadinta on vaativa tehtävä. Niitten on oltava tarkkoja, ne on kohdistuttava selkeästi johonkin asiaan, tuumaa Emmi Ratia-Väisänen.

Eikä vastaukseksi riitä, että se on googlattu Wikipediasta. Joskus joutuu tarkistamaan kolmestakin lähteestä. Silloin 90 prosenttia vastauksista on oikeita.

– Olemme vierailleet Järvenpäässä kisailemassa. Tosin taisivat suuttua, kun hävisivät meille useammankin kerran. Palkintona ollut kinkku matkasi Mäntsälään, virnuilee Kati Nissilä.

Sopivan paikan löytäminen on ollut porukalle vaikeaa. Nyt kisataan Majan terassilla, mutta talveksi on etsittävä lämpimämpi paikka.

Porukka odottaakin ravintoloilta yhteydenottoa. Sellainen sopisi, josta saisi olutta.

Jani Ratia vetää illan tehtävät jouhevasti, vaikka vauhtia tuntuu olevan kisaajien mielestä liikaa.

– Hei meillä on vielä kaksi tyhjää, älä kiirehdi, vai ovatko muut ehtineet vastata jokaiseen kysymykseen, huudetaan kuudennen tehtävän kohdalla.

Kysymykset ovat monelta alalta, urheilusta, maantieteestä, kirjallisuudesta, biologiasta, musiikista, politiikasta, autoista ja historiasta.

Mikä automerkki on latinasta suomeen vapaasti käännettynä: Minä pyörin? (Volvo).

Minä vuonna Estonia upposi? (1994).

Kenen tai keiden koira on Pulla? (Kiljusen herrasväen).

Siihen huudetaan, että kysymys on ajankohtainen Mäntsälässä. Niin, Ohkolan kesäteatterissa.

– Kaverit ja olut ovat vetäneet minut mukaan visailemaan, napauttaa Jani Ratia.

– Oppii täällä aina jotakin. Varmasti kehittää muistia. Sivutuotteena tulee seuratuksi uutisia, luetuksi lehtiä ja kirjoja. Hyvä yleissivistys on valttia.

Kati Nissilä täydentää, että Ratialla on mieletön muisti, muistaa kaiken. Ratia itse huudahtaa väliin: ”paitsi vuosiluvut”.

Tietovisailua

Visailijat kokoontuvat keskiviikkoisin. Mukaan mahtuu lisää harrastajia. Yhteys aktiiveihin.

Osallistuneet mm. Suomen mestaruuskisoihin, joissa kohtuullinen menestys. Ikähaitari 11–75 vuotta tällä hetkellä.

Ensimmäinen radiotietokilpailu vuonna 1941 Herra X.

Televisiossa mm. Tupla tai kuitti, tällä hetkellä mm. Heikoin lenkki.

Kuuluisia tietovisailijoita mm. Esko Kivikoski ja Jyrki Otila.

SM-kisoja vuodesta 2008.

Written by:

Ota yhteyttä