Valta pois valtuutetuilta: Ensi vuonna sotesta päättää kuntayhtymä

Asia käsitellään valtuustoissa toukokuussa, mutta päätös on jo käytännössä nuijittu.

Anton Soinne

Yhteinen kuntayhtymä päättää kohta sosiaali- ja terveyspalveluista.

KESKI-UUSIMAA | Keski-Uudenmaan kunnat, Keravaa lukuun ottamatta siirtävät sosiaali- ja terveyspalveluiden päätöksenteon ja hallinnon yhteiseen kuntayhtymään ensi vuoden alusta. Valta siirtyy sote-lautakunnilta ja valtuutetuilta kuntayhtymän hallitukselle. Asiaa käsitellään Järvenpään kunnanhallituksessa huomenna.

Kaikkien kuuden kunnan eli Järvenpään, Tuusulan, Nurmijärven, Mäntsälän, Hyvinkään ja Pornaisten on tarkoitus nuijia päätös toukokuun valtuustoissa, siis ennen tämän vuoden kuntavaaleissa valitun valtuuston toimikauden alkua.

Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtajan Helinä Pertun (kok.) mukaan aikataulu ei liity siihen, että päätökset haluttaisiin saada hyväksyttyä ennen uuden valtuuston toimikautta.

– Aikataulu on vain niin tiukka, Perttu sanoo.

Kuntayhtymän on tarkoitus aloittaa toiminta heti 1.1.2018, eli päätökset on saatava tehtyä mahdollisimman nopeasti.

Perttu sanoo, että päätös on hyvin valmisteltu kaikkien kuntien päättäjien kanssa, eli suurta poliittista vääntöä asiaan ei liity. Tuusulan kunnanhallitus hyväksyi esityksen kuntayhtymän perustamisesta ja siihen liittymisestä vuoden 2018 alusta alkaen jo tämän viikon kokouksessa.

Hanke etenee huimaa vauhtia. Jos sote- ja maakuntauudistus hyväksytään kesällä eduskunnassa esitysten mukaisesti, vuoden 2019 alusta järjestämisvastuu, eli päätäntävalta sote-palveluista ja siitä, kuka niitä tuottaa ja miten siirtyy maakunnille. Tämän jälkeen paikallisilla päättäjillä on hyvin vähän sananvaltaa sote-asioissa.

Kuntayhtymä ei ole missään ristiriidassa sote-uudistuksen kanssa.

Järvenpään kaupungin sote-johtaja Tiina Salminen sanoo, ettei tarkoituksena olekaan hankkia Keski-Uudenmaan alueelle mitään erityisasemaa tulevassa sote-uudistuksessa.

Kuntayhtymästä halutaan luoda niin toimiva ja kustannustehokas sote-palveluita tuottava organisaatio, että se saisi maakunnalta siunauksen järjestää Keski-Uudenmaan alueen sote-palvelut myös jatkossa.

– Tämä on suunniteltu niin, ettei kuntayhtymä ole missään ristiriidassa tulevan sote-uudistuksen kanssa, Salminen sanoo.

Sote-uudistuksen toteutuessa sote-palveluiden tuottajat valitsee maakuntahallinto ja näillä näkymin myös yksityiset toimijat pääsevät mukaan kilpailutuksiin.

Eli jos Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä haluaa tuottaa sote-palvelut, on sen pärjättävä muille sote-toimijoille maakunnan kilpailutuksessa. Vuodessa on saatava paljon aikaan.

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä

Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Mäntsälä, Hyvinkää ja Pornainen siirtävät vuoden 2018 alusta sote-päätäntävallan yhteiselle kuntayhtymälle.

Sote-lautakunnat menettävät valtansa. Jatkossa terveyskeskuksien korjauksista, aukioloajoista ja palveluista päättää kuntayhtymän hallitus.

Muutoksella yritetään turvata kuntien sote-palveluiden tuottaminen myös sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen.

Vuoden 2019 jälkeen Uudenmaan maakunta vastaa Keski-Uudenmaan kuntien sote-palveluiden järjestämisestä. Toisin sanoen maakunta päättää budjetoinnista, terveyskeskuksista ja siitä, kuka sote-palvelut alueen asukkaille tarjoaa ja missä.

Written by:

Olli-Pekka Lehtinen

Ota yhteyttä